Mainos
Mainos

Lähi-idän levottomuudet kiristävät turvatoimia

Turvatoimia on kiristetty eri puolilla maailmaa Lähi-idän levottomuuksien takia.

Yhdysvallat ilmoitti sulkevansa väliaikaisesti Afrikan, Lähi-idän ja Etelä-Aasian maissa sijaitsevat suurlähetystönsä. Amerikkalaiset ovat varovaisia eilen Jemenissä amerikkalaishävittäjälle tehdyn räjähdysiskun vuoksi.

Egyptin pääkaupungissa Kairossa 10 000 mielenosoittajaa osallistui mielenosoitukseen, jossa vaadittiin sodan julistamista Israelia vastaan. Libanonin suurimmassa palestiinalaispakolaisten leirissä 5 000 ihmistä marssi Israelia vastaan. Libanonin armeija tiukensi Israelin vastaisen rajan vartiointia ja esti palestiinalaispakolaisten pääsyn rajalle.

Myös Aasian muslimivaltioissa on oltu liikkeellä Israelia vastustavissa mielenosoituksissa.

Ranskassa ja Espanjassa raportoitiin synagogien vahingoittamisesta, ja Britannian juutalaisyhteisö kertoi tehostavansa turvatoimia synagogien ympäristössä.

Viisi synagogaa yritettiin sytyttää palamaan Pariisissa ja sen ympäristössä sekä Toulousessa. Pariisin pohjoisessa esikaupungissa juutalaiskouluun heitettiin palopommeja, juutalaislähteet kertoivat.

Ulkoministeriöltä varoitus

Ulkoministeriön mukaan matkustamista Israelin ja palestiinalaisalueiden levottomiin kohteisiin tulisi välttää.

Länsirannan ja Gazan alueiden lisäksi mm. Nasaret, Itä-Jerusalem ja sen alueella olevat uskonnolliset kohteet ovat riskialttiita. Mutta esimerkiksi Eilatissa turvallisuuden ei uskota vaarantuvan.

Suomessa Lähi-Idän matkoja on toistaiseksi peruttu vain muutamia kymmeniä.

Myös YK:n väki pois

Yhdistyneet Kansakunnat on kehottanut henkilöstönsä Israelissa ja palestiinalaisalueilla asuvia perheenjäseniä palaamaan kotimaihinsa, Suomen puolustusministeriö kertoi tänään.

YK:n henkilöstö jatkaa tehtäviään normaalisti. Lähtökehotus koskee myös 18:aa Israelissa asuvaa suomalaista, jotka ovat Libanonissa palvelevan suomalaisen Unifil-pataljoonan perheenjäseniä.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme