Mainos
Mainos

Lähi-Idän tilanne kireämpi kuin vuosiin – ruotsalaisopiskelijalta ehdotus: "Poistaisin uskonnot"

70-vuotiaan Israelin tulevaisuus näyttää taloudellisesti hyvältä, mutta poliittisesti tilanne on kireämpi kuin vuosiin. Väkivallan kierre vain voimistuu ja kahden valtion eli Israelin ja Palestiinan malli näyttää lähes mahdottomalta toteuttaa.

Korruptiosta syytetyn pääministeri Benjamin Netanjahun suosio vain kasvaa samalla, kun hän saa yhä voimakkampaa tukea Yhdysvalloilta ja presidentti Donald Trumpin hallinnnolta. 

MTV uutisten kirjeenvaihtaja Petri Saraste kertoo Israelista, että kysymykset Israelin tulevaisuudesta jakavat voimakkaasti kansaa Israelissa. Onko 70-vuotiaalla Israelin valitiolla syytä juhlaan, vai uhkaako sitä eristäytyminen muusta maailmasta viimeaikaisten tapahtumien johdosta? Onko Israelista tulossa jopa tiukan uskonnollinen juutalasivaltio?

Saraste kertoo monien palestiinalaisten ajattelevan, että palestiinalaiset ovat nyt lopullisesti menettäneet Jerusalemin pääkaupunkinaan ja että juutalaissiirtokunnat ovat tulleet palestiinalaisalueelle jäädäkseen.

Jerusalemissa asuvalla ruotsalaisopiskelija Daniella Ljunsbergillä on vastaus kysymykseen, mitä hän muuttaisi alueella, jos voisi.

– Poistaisin uskonnot.




Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme