Mainos
Mainos

Lähi-itä jälleen puheena YK:ssa

YK:n turvallisuusneuvosto on yöllä jälleen vaatinut Israelia vetäytymään palestiinalaiskaupungeista.

YK:n turvallisuusneuvosto

Suljetuin ovin pidetty YK:n turvallisuusneuvoston hätäkokoontuminen käsitteli Jeninin ja Nablusin kaupungeissa yölläkin jatkuneita Israelin sotilastoimia. Tunisian ja arabivaltioiden pyytämä kokoontuminen oli turvallisuusneuvostolle jo kuudes kymmenen päivän aikana.

Turvallisuusneuvoston viime päivien päätöslauselmat ovat edelleen noudattamatta. Jo maaliskuun lopulla turvallisuusneuvosto edellytti Lähi-idän kriisin osapuolilta välitöntä tulitaukoa ja Israelin vetäytymistä palestiinalaiskaupungeista. Eilisen aikana useat maat toistivat vaatimuksen Israelin välittömästä vetäytymisestä. Muun muassa USA teki selväksi, että presidentti George W. Bush ei jättänyt toissapäiväisessä vetäytymisvaatimuksessaan tulkinnanvaraa.

EU puolestaan harkitsee Israelin vastaisten pakotteiden asettamista, mikäli Israel ei aloita vetäytymistä. Israelin lähes kaksi viikkoa jatkuneen operaation aikana on kuollut yli 200 palestiinalaista.
(MTV3-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme