Mainos
Mainos

Lähteet CNN:lle: Kongressi tutkii Sessionsin ja Kisljakin mahdollista kolmatta tapaamista

Uutiskanava CNN:n tietojen mukaan Yhdysvaltain kongressi tutkii, tapasivatko oikeusministeri Jeff Sessions ja Venäjän suurlähettiläs Sergei Kisljak toisensa vielä kolmannen kerran presidentti Donald Trumpin vaalikampanjan aikana. Asiasta kertovat CNN:lle sekä demokraatti- ja republikaanilähteet että asiasta perillä olevat tiedusteluviranomaiset.

Lähteiden mukaan kongressin tutkijat yrittävät selvittää tapasivatko Sessions ja Kisljak toisensa kahden kesken vuoden 2016 huhtikuussa Washingtonissa. Asiaa tutkii CNN:n tietojen mukaan myös liittovaltion poliisi FBI. Kumpikaan tahoista ei ole vielä pystynyt varmistamaan, että kaksikko tapasi toisensa. Sekä kongressin tutkijat ja FBI myös tiedostavat, että mahdollinen tapaaminen saattoi olla sattumanvarainen, CNN kirjoittaa.

Session on aiemmin jäänyt kiinni Kisljakin kanssa käytyjen keskustelujen peittelystä. Hän ei kertonut tapaamista senaatille, kun hän oli senaatin kuultavana ennen nimittämistään oikeusministeriksi.

Sessions myönsi tapaamiset sen jälkeen, kun media oli ensin uutisoinut niistä. Hän kuitenkin kiisti tavanneensa ketään Venäjän viranomaista keskustellakseen Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjaan liittyvistä asioista.

Sessions on jäävännyt sittemmin itsensä kaikista Trumpin vuoden 2016 vaalikampanjaan liittyvistä tutkimuksista.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot