Mainos
Mainos

Lähteet: Washingtonin ampuja entinen sotilas

Viranomaiset ovat tunnistaneet yhden Washingtonin ampujista, kertovat nimettöminä pysytelleet liittovaltion poliisin lähteet.

Viranomaiset eivät ole vahvistaneet virallisesti ampujan henkilöyttä. Lähteiden mukaan kuollut ampuja on noin 30-vuotias mies, joka on palvelut laivastossa vuosien 2007- 2011 välisenä aikana.

Poliisi kertoi aikaisemmin illalla uskovansa, että ampujia on kolme, joista yksi on kuollut. Myöhemmin poliisi tarkensi tietoja kertomalla, ettei ainakaan toisella epäillyistä ampujista ole mitään tekemistä veritöiden kanssa. Washingtonin poliisi etsii nyt yhtä mahdollista epäiltyä, noin 40-vuotiasta miestä, jolla on harmaat pulisongit ja joka oli ampumisen aikaan pukeutunut vihreään, armeijan tyyliseen univormuun.

Washingtonin pormestari vahvistaa kaikkiaan kolmentoista ihmisen saaneen surmansa laivaston esikunta-alueella tapahtuneessa ammuskelussa. Pormestari Vincent Greyn mukaan kuolleiden joukossa on myös epäilty ampuja. Tapahtumapaikan tutkinta on edelleen kesken.

Kongressi määrää työntekijänsä sisätiloihin

Yhdysvaltain hallinnon työntekijöitä kehotetaan pysymään sisätiloissa Washingtonin Capitol-kukkulalla.

Hallintoalueen virkamieslähde sanoo, että kongressin turvallisuusviranomaiset aikovat julistaa kongressirakennuksen henkilökunnalle ulkonaliikkumiskiellon.

Työntekijät eivät saa poistua kongressirakennuksesta eikä ketään päästetä sisään rakennukseen.

Yhdysvaltain kongressirakennus sijaitsee lähellä laivaston esikuntaa, missä ammuttiin ainakin 12 ihmistä illansuussa Suomen aikaa.

– Ainakin toistaiseksi täällä uskotaan, että kyseessä on yksittäinen tapaus. Turvatoimia on kiristetty paikoin. Esimerkiksi Capitol-kukkulalle on vain pari kilometriä matkaa ja puolustusministeriö Pentagonkin on aika lähellä. Toistaiseksi mikään ei näytä viittaavan terrorismiin, kertoo MTV3 Uutisten Washingtonin-kirjeenvaihtaja Päivi Sinisalo.

(MTV3-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme