Mainos

Laika ei koskaan palannut avaruusmatkalta – historiallisesta hetkestä tulee kuluneeksi 60 vuotta

Tänään tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Neuvostoliitto lähetti Laika-koiran avaruuteen. Laika oli ensimmäinen elävä olento, joka päätyi maapalloa kiertävälle radalle. Se menehtyi avaruuskapselin kuumuuteen ja stressiin, todennäköisesti vain muutamia tunteja laukaisun jälkeen.

Neuvostoliitto lähetti vuoden 1957 lokakuussa avaruuteen maailman ensimmäisen satelliitin, Sputnik 1:n. Saman vuoden marraskuussa laukaistiin Sputnik 2, jossa matkusti Moskovasta löydetty kulkukoira Laika. Satelliitin laukaisulla juhlistettiin Venäjän vallankumouksen 40-vuotispäivää.

Laikalle varattiin kapseliinsa happea ja ruokaa noin kymmeneksi päiväksi. Paluuta Maahan ei kuitenkaan ollut suunniteltu.

Myöhemmin sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto lähettivät useita eläimiä avaruuteen. Tavoitteena oli selvittää, miten avaruusmatkat vaikuttaisivat ihmisen elimistöön. Avaruuteen pyrkiminen oli paitsi tiedettä, myös suurvaltojen kamppailua maineesta ja teknologisesta paremmuudesta.

Vuonna 1959 Yhdysvallat onnistui ensimmäistä kertaa sekä lähettämään eläimiä avaruuteen että saamaan ne hengissä takaisin Maahan. Kaksi apinaa nousi noin 500 kilometrin korkeuteen, ja lento kesti noin 15 minuuttia.

Vuonna 1960 ensimmäiset eläimet palasivat elävinä takaisin Maata kiertävältä radalta. Neuvostoliiton avaruusohjelmaan kuuluneella lennolla oli mukana kaksi koiraa sekä hiiriä, rottia, kärpäsiä ja kasveja.

Ensimmäinen avaruuteen lentänyt ihminen oli Juri Gagarin, joka kiersi Maan Vostok-aluksella vuonna 1961. Kuuhun laskeutuivat ensimmäisinä Neil Armstrong ja Edwin Aldrin vuonna 1969 Apollo 11 -aluksella.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot