Mainos
Mainos

Lampedusan pakolaistilanne alkaa olla hälyttävä

Pakolaistilanne alkaa olla jo kriittisessä pisteessä Lampedusan saarella Italiassa.

Saaren pormestari Bernardino De Rubeis on pyytänyt maan sisäministeriltä välitöntä apua pakolaisvirran hoitamiseen. Viranomaisten mukaan saarella on tällä hetkellä yli 1 500 pakolaista huollettavana. Paikallinen pakolaisleiri on mitoitettu 600 ihmiselle.

Pormestari muistuttaa, että saaren turismi on laskenut 30 prosenttia. Myöskään koulujen kunnostukseen ei ole varaa, vaan oppilaat joutuvat jatkamaan opintojaan kirkkojen tiloissa.

Viime yönä saarelle rantautui lähes 800 venepakolaista, joiden joukossa oli myös vastasyntyneitä vauvoja.

Lampedusa on Italialle kuuluvista Pelagisista saarista suurin, ja siellä sijaitsee myös Italian eteläisin kohta. Saari on osa Lampedusa e Linosan kuntaa. Saaren pinta-ala on 20,2 neliökilometriä, ja asukkaita siellä on noin 5 500. Matkaa Sisiliaan saarelta on 205 kilometriä ja Tunisiaan 113 km. Kalastus, maanviljely ja matkailu ovat saaren tärkeimmät elinkeinot.

Lampedusan saari on suosittu määränpää pakolaisille, jotka yrittävät Euroopan unionin alueelle.

Poliittisesti Lampedusa on osa Italiaa, mutta geologisesti lähempänä Afrikkaa. Meri saaren ja Afrikan välissä ei ole missään kohdassa syvempi kuin 120 metriä.

(MTV3-Reuters-Corriere della Serra)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme