Mainos
Mainos

Länsi-Saharan kohtalosta kansanäänestys

Länsi-Saharan tulevaisuudesta pidetään kansanäänestys. YK:n nimittämän välittäjän James Bakerin mukaan äänestys voidaan järjestää noin 10-11 kuukauden kuluttua. Alueen hallinnasta kilpailevat Marokko ja itsenäisyysliike Polisario.

Baker kertoi kansanäänestyshankkeesta aamulla neuvoteltuaan osapuolten kanssa kolme päivää Yhdysvaltain Houstonissa. Neuvotteluissa olivat mukana myös naapurimaiden, Algerian ja Mauritanian, edustajat.

Länsi-Sahara oli Espanjan siirtomaa vuoteen 1976 asti. Espanjan vetäydyttyä Marokko valtasi alueen pohjoisosan ja Mauritania eteläosan. Polisario-liike puolestaan aloitti Algerian tukemana taistelun itsenäistymisen puolesta. Mauritania vetäytyi myöhemmin alueelta, ja Marokko ja Polisario solmivat aselevon vuonna 1988.

Kansanäänestystä on yritetty saada aikaan YK:n johdolla jo vuosia. Tämän vuoden maaliskuussa YK:n pääsihteeri Kofi Annan nimitti James Bakerin Länsi-Saharan erityislähettilääksi vauhdittamaan neuvotteluja. Baker toimi Yhdysvaltain ulkoministerinä vuosina 1989-1992.
(STT-Reuter-DPA-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme