Mainos
Mainos

Lapset heikoimpia Myanmarin myrskytuhojen keskellä

Avustusjärjestöjen mukaan onnistunut riisinviljely pelastaisi maan pitkäaikaiselta nälänhädältä.

Myanmarissa tuhannet lapset ovat vaarassa menehtyä, jos apu ei pääse perille pian. Avustusjärjestöjen mukaan avainasemassa on riisi ja sen viljelyn onnistuminen.

Kirkon ulkomaanapu suunnittelee viiden miljoonan dollarin avustuspakettia, jolla kustannettaisiin myrskyn runtelemalle alueelle vettä, ruokaa ja väliaikaisia suojia asumiseen.

- Tämä on kuitenkin vain hätäapua. Juuri nyt on kriittinen aika sen suhteen, että riisi pitäisi saada maahan. Jos tämä pitkittyy, nälänhätä voi tulla pitkäksikin aikaa, sanoo Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen Huomenta Suomen haastattelussa.

Se, kuka riisin saa maahan toimittaa ja kenen luvalla, on edelleen arvoitus.

Myanmaria hallitseva sotilasjuntta nimittäin vastustaa ulkomaisten avustustyöntekijöiden pääsyä maahan. Juntan mukaan avustusoperaatio sujuu mallikkaasti myanmarilaisten omin voimin.

Avustusjärjestöjen silmin tilanne on ollut hankala, mutta maahan pääsy on nyt helpottumassa. Kuitenkin järjestön työntekijät joutuvat edelleen pysyttelemään nimettöminä, jotta työ saisi jatkua.

- Meitä on paljon sellaisia järjestöjä, jotka ovat olleet maassa jo ennestään. Kumppanuus ja yhteistyö paikallisten järjestöjen kanssa on mahdollistanut avun perille toimittamisen koko ajan, Pentikäinen sanoo.

Avustustyö mahdotonta ilman veneitä

Tuhoalueella oli jo ennen kaksi viikkoa sitten iskenyttä myrskyä yli 30 000 nälkäkuoleman partaalla olevaa lasta. Heistä tuhannet kuolevat, jos mitään ei tehdä, Pelastakaa Lapset -järjestö varoittaa.

Tällä hetkellä kansainvälinen Pelastakaa Lapset ry:n tiimi on onnistunut saamaan neljä venettä, joilla kuskataan välttämättömiä tarvikkeita myrskyn pahoin runtelemalle delta-alueelle. Yli sadan tuhannen asukkaan alueelle pääsee ainoastaan veneellä.

Avun ulottumattomissa on edelleen kymmeniä tuhansia ihmisiä. Myrskyssä on ilmoitettu menehtyneen lähes 80 000 ihmistä. Hurjimpien arvioiden mukaan uhriluku voi vielä yli kaksinkertaistua.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme