Mainos

Lapsi sai nimekseen Jihad – vanhemmista kanneltiin oikeuteen Ranskassa

Ranskalainen oikeusistuin pohtii, sopiiko Jihad nimeksi lapselle, kertoivat oikeuslähteet maanantaina. Toulousessa syntyneen lapsen vanhemmista kanneltiin viranomaisille elokuussa, kun epätavallinen nimivalinta tuli julki.

Vaikka termi jihad voi tarkoittaa myös muslimien aseetonta kamppailua syntejä vastaan, se yhdistetään yleisesti siviilejä vastaan tehtyihin terroritekoihin.

Vanhemmat ovat saaneet Ranskassa vapaasti valita lapselleen minkä tahansa nimen vuodesta 1993 lähtien. Tätä ennen nimi piti valita hyväksyttyjen nimien listasta.

Viime vuoden marraskuussa viranomaisille kanneltiin Nizzassa perheestä, joka oli nimennyt poikansa Mohamed Meraksi. Samanniminen mies tappoi vuonna 2012 seitsemän ihmistä, joiden joukossa oli kolme juutalaislasta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot