Mainos
Mainos

Lapsille päivittäinen pakkohölkkä? Kiina läskistyy huolestuttavasti

Kiinalaiset lihovat huolestuttavaa vauhtia. 2000-luvun kuluessa ylipainoisten määrä Kiinassa on lähes kaksinkertaistunut ja lihavuuteen liittyvät sairaudet ovat sen myötä yleistyneet räjähdysmäisesti.

Kaikkein huolestuttavimmin Kiinassa lihovat lapset. Yhtenä syynä tähän on aikapula: koululaiset tekevät jo ekaluokkaisesta lähtien koulussa pitkiä päiviä. Heille ei yksinkertaisesti jää aikaa leikkiä ulkona tai harrastaa urheilua.

Kun molemmat vanhemmat ovat töissä, viettävät monet lapset paljon aikaa isovanhempiensa hoteissa: isovanhemmat usein hemmottelevat lapsia pikaruoalla ja ruoalla yleensäkin.

Viime aikoina lasten lihomiseen onkin koetettu vaikuttaa koulujen kautta. Päivittäistä voimistelua kouluissa on toki ollut jo vuosikymmenien ajan, mutta määrää pyritään nyt lisäämään.

Shanghaissa terveyden puolestapuhujat ovat ehdottaneet jopa pakkoliikuntaa: jokainen koululainen pakotettaisiin hölkkäämään päivittäin tunnin verran. Radikaalista ideasta kiistellään yhä.

Lomien ajaksi monet kaupunkilaiset laittavat jälkikasvunsa niin sanotuille läskileireille. Muutaman viikon pituisilla leireillä kunto-ohjaajat ja ravintoterapeutit ohjaavat lapsia ja nuoria terveellisempään suuntaan. Leirit auttavat kuitenkin vain tilapäisesti

Kiinan lihavat ovat rikkaita

Siinä missä länsimaissa lihavuuden ja alhaisen koulutus- ja palkkatason välillä on selvä yhteys, Kiinassa lihovat nimenomaan varakkaat ja koulutetut.

Kaikkein köyhimmillä ei ole varaa lihoa. Matalapalkka-aloilla työskentelevät kiinalaiset tekevät yleensä fyysistä työtä ja syövät kasvisvoittoista ruokaa, sillä se on Kiinassa edullista.

Paremmin tienaavilla kansalaisilla taas elämäntapa mahdollistaa lihomisen – tämä kansanosa asuu kaupungeissa ja tekee istumatyötä.

Terveysvalistus ei ole Kiinassa kovinkaan laajalle levinnyttä eikä ylipainon aiheuttamia terveysriskejä tiedosteta. Terveellisiä elämäntapoja ei pidetä ylipäätään tärkeänä arvona, vaan useimmat ihmiset keskittyvät tienaamaan rahaa ja siten turvaamaan perheensä tulevaisuuden.

Toisaalta valtaosalla ihmisistä ei ole pitkien työpäivien vuoksi edes aikaa harrastaa liikuntaa. Vain harva kaupunkilainen harrastaa urheilua ja hyötyliikunta on terminä tuntematon: hissiä käytetään aina kun siihen on mahdollisuus. Autoilu korvaa kävelyn.

Liikkumattomuutta lisää entisestään myös se, että oikeastaan kaiken saa tilattua netistä kotiin kuljetettuna. Sohvaperunan elämä on kätevää suurkaupungeissa, joissa pikaruokaketjujen kotiinkuljetus toimii ympäri vuorokauden.

Vanhuksista oppia

Kiinan kasvavaan ylipaino-ongelmaan ei ole kehitetty kansallista ohjelmaa, vaan pulmaan on puututtu aluekohtaisesti, sillä lihominenkin on maassa hyvin alueellista.

Maaseudulla ja pikkukaupungeissa ylipainoa on vain muutamalla prosentilla väestöstä, kun taas esimerkiksi Pekingissä ylipainoa on jo 60 prosentilla asukkaista. Shanghaissa ylipainoisia on jo 40 prosenttia väestöstä.

Suurkaupungeissa on onneksi viime aikoina tartuttu läskipulmaan muun muassa ilmaisilla liikuntatapahtumilla.

Shanghaissa terveysviranomaiset arpovat pari kertaa vuodessa rahapalkintoja sellaisten kaupunkilaisten kesken, jotka ovat todistetusti pystyneet karistamaan tietyn määrän kilojaan.

Yksi helppo tapa voittaa läskitaisto olisi esimerkin ottaminen vanhemmilta sukupolvilta.

Vanhukset nimittäin ovat ainoa ryhmä, joka ei ole lihonut viime vuosina. Vanhukset syövät verrattain terveellisesti, ateriat koostuvat paljon kasviksia sisältävistä perinteisistä raaka-aineista.

Iäkkäillä ei myöskään yleensä ole autoja ja mopoja, vaan he kävelevät. Ikäihmiset liikkuvat muutenkin muuta väestöä enemmän ihan siitä syystä, että heillä on siihen muuta väestöä enemmän aikaa.

MTV3 – Linda Ma, Shanghai

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme