Mainos

Las Vegasin joukkoampuja vuokrasi huoneen kaupungista aiemman musiikkitapahtuman aikana – löytynyt lappu ei itsemurhaviesti

Country-konserttiin iskenyt joukkoampuja Stephen Paddock oli vuokrannut syyskuussa huoneen Las Vegasista samoihin aikoihin, kun kaupungissa järjestettiin toinen musiikkitapahtuma. Asiasta tiedotustilaisuudessa kertoneen sheriffi Joe Lombardon mukaan Paddock vuokrasi huoneen Airbnb:n kautta The Odgen -nimisestä rakennuksesta, joka sijaitsee Las Vegasin keskustassa.

Lombardon mukaan viranomaiset yrittivät videomateriaalin avulla selvittää, mitä Paddock teki rakennuksessa ollessaan.

Poliisi on aiemmin kertonut, että Paddock oli asentanut kameroita Mandalay Bay -hotelliin, jonka ikkunoista hän ampui ihmisiä. Suomen aikaa varhain torstaina tiedotustilaisuudessa puhuneen Lombardon mukaan yksikään Paddockin asentamista kameroista ei kuitenkaan nauhoittanut.

Lombardo myös kertoi, ettei ampujan hotellihuoneesta löytynyt lappu ollut itsemurhaviesti. Itse asiassa todisteet osoittavat Lombardon mukaan siihen suuntaan, että ampujan oli tarkoitus säilyä veriteosta hengissä. Poliisi ei tarkentanut tiedotustilaisuudessa, mitkä todisteet tähän viittasivat, kertoo muun muassa Guardian.


"En voinut päätellä, että jotain tällaista tapahtuu"

Joukkoampujan naisystävä Marilou Danley on sanonut, ettei hänellä ollut mitään tietoa Paddockin suunnitelmista. Danley kertoi asiasta asianajajansa lukemassa lausunnossa.

Danley myös sanoi lausunnossaan pitäneensä Paddockia kilttinä, välittävänä ja hiljaisena miehenä.

–  Rakastin häntä ja toivoin rauhallista tulevaisuutta hänen kanssaan. Hän ei ikinä sanonut minulle tai tehnyt mitään, mistä olisin voinut päätellä, että jotain tällaista kauheaa tapahtuu, Danley sanoi lausunnossaan.

Paddockin filippiiniläissyntyinen naisystävä palasi Filippiineiltä tiistaina paikallista aikaa Yhdysvaltoihin ja joutui heti liittovaltion poliisin FBI:n kuultavaksi.

Danleyn Australiassa asuvat sisaret kertovat australialaisen televisiokanava 7:n haastattelussa, että Paddock oli yllättänyt Danleyn ostamalla tälle lennon Filippiineille. Sisar arvelee, ettei hän halunnut Danleyn sekaantuvan suunnitelmiinsa.

Useat Paddockin puolitutut ovat kuvailleet häntä Washington Postille happamaksi, epäystävälliseksi ja kopeaksi. Hänen kerrotaan myös puhuneen julkisilla paikoilla Danleylle nöyryyttävään ja ilkeään sävyyn.

Paddockin veljen mukaan tämä kuitenkin rakasti ja jumaloi Danleytä. Hän kertoo pariskunnan tavanneen kasinolla, jossa Danley työskenteli kasinoemäntänä. Pariskunta tiettävästi pelasi uhkapelejä rinta rinnan.


Motiivi yhä epäselvä

Paddockin motiivi veriteolle on edelleen hämärän peitossa. Hänen jäljiltään on löydetty kolmesta eri kohteesta yhteensä 47 asetta, jotka oli ostettu viidestä eri osavaltiosta.

Paddock tulitti läheisen kantrimusiikkifestivaalin yleisöä 32. kerroksessa sijaitsevan hotellihuoneensa ikkunoista noin kymmenen minuutin ajan. Hän ampui satoja laukauksia ennen kuin poliisin erikoisjoukot tunkeutuivat huoneeseen. Paddock oli kuitenkin ilmeisesti tuolloin jo tehnyt itsemurhan.

Joukkomurhan uhriluku on nyt 59, ja kymmenien haavoittuneiden tila on yhä kriittinen. 

​​​​​​​

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot