Mainos
Mainos

Laser-häirinnästä tullut kasvava ongelma Ruotsissa

Eurooppalaiset lentoyhtiöt kertovat joutuvansa laser-hyökkäysten kohteeksi yhä useammin. Laser-osoittimilla kiusataan milloin nousemassa tai laskeutumassa olevien koneiden lentäjiä milloin lennonjohtotornissa työskenteleviä.

Laser-osoittimet ovat aiheuttaneet maailmalla jo useita vaaratilanteita. Nyt niitä vastaan on kehitteillä Ruotsissa suojalaite - silmälasit, jotka pysäyttävät sekä punaisen että vihreän lasersäteen. Lasit suojaisivat lentäjiä sokaistumiselta, mutta hinta on kova. Yhden koneen varustelu laseria vastaan maksaisi lähes 33 700 euroa, kertoo uutistoimisto TT.

Ruotsissa laser-hyökkäysten kerrotaan olevan uusi, mutta kasvava ongelma. Kuluvan vuoden aikana lentoliikenteeseen kohdistuneesta laser-häirinnästä tehtiin 20 ilmoitusta.

– Tämä on ongelma, joka on melko uusi lentoliikenteessä Ruotsissa, mutta se on tunnettu Pohjois-Amerikassa, sanoo Britt-Marie Karlin Ruotsin liikennevirastosta.

Joulukuun alussa lentäjän kerrottiin joutuneen sairaalahoitoon, kun Tukholman Bromman lentokentältä nousemassa olevan koneen ohjaamoon kohdistettiin laser-säde.

Nyt Ruotsissa keskustellaan lainsäädännön kiristämisestä. Laki kriminalisoisi sekä voimakkaiden laser-osoittimien hallussapidon että käytön. Lisäksi Ruotsin säteilyturvakeskus haluaa EU:n asettavan laitteille tuontirajoituksia.

Ruotsissa lentoliikenteeseen kohdistuvasta sabotaasista voi saada neljä vuotta vankeutta.

(MTV3 - TT)

Lue myös:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme