Mainos
Mainos

Latvian pääministeri jätti hallituksensa eronpyynnön

Eronneen pääministerin puolueen kannatus romahtanut kevään parlamenttivaaleista.

Latvian pääministeri Aigars Kalvitis on jättänyt odotetusti eronpyyntönsä presidentti Valdis Zatlersille.

Uuden pääministerin nimestä tai hallituspohjasta ei ole vielä tietoa, vaikka ankaran kritiikin kohteeksi joutunut Kalvitis ilmoitti eroaikeestaan jo kuukausi sitten.

Hallitusneuvotteluja käyvät entisen keskusta-oikeistolaisen hallituskoalition puolueet sekä oikeisto-oppositiota edustava Uusi aika.

Kalvitisin kansanpuolue on väläytellyt pääministeriksi useita eri ehdokkaita, joiden joukossa on sekä entisiä että nykyisiä ministereitä.

Nykyinen hallitus jatkaa toimitusministeristönä, kunnes uusi on kasassa. Poliitikot ovat viime päivinä esittäneet toiveita, että uusi hallitus syntyisi vuodenvaihteeseen mennessä.

Latvian poliittinen kriisi syveni, kun Kalvitis yritti syksyllä erottaa maan korruptionvastaisen toimiston johtajan. Sen jälkeen hallituksesta lähti tai erotettiin useita ministereitä.

Tuoreissa mielipidekyselyissä Kalvitisin johtaman kansanpuolueen kannatus on tippunut viiden prosentin vaiheille, kun se vielä kevään parlamenttivaaleissa sai lähes 20 prosenttia äänistä.

41-vuotias Kalvitis ehti olla Latvian pääministerinä kolme vuotta.

(MTV3-STT-BNS)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme