Mainos
Mainos

Latvian parlamentti hyväksyi kansalaisuuslain muutoksen

Latvian parlamentti hyväksyi tänään kolmannessa käsittelyssä lain, joka antaa maan kansalaisuuden kaikille Latviassa vuoden 1991 jälkeen syntyneille lapsille. Parlamentti äänesti kumoon kaikki lisäysehdotukset, jotka olisivat kytkeneet kansalaisuuden myöntämisen latvian kielen taitamiseen.

Lain hyväksyminen helpottaa Latvian laajan venäläisvähemmistön asemaa. Venäjä on syyttänyt Latviaa venäläisväestön sortamisesta ja ryhtynyt taloudellisiin saartotoimiin Latviaa vastaan.

Lain mukaan kaikki lapset, jotka ovat syntyneet Latviassa vuoden 1991 elokuun 21. päivän jälkeen - eli maan itsenäistyttyä Neuvostoliiton alaisuudesta - voivat saada vanhempiensa anomuksesta Latvian kansalaisuuden. Ehtona on, että Latvia on heidän vakinainen asuinpaikkansa ja että he eivät ole jonkin toisen maan kansalaisia eivätkä he ole syyllistyneet rikokseen, josta on annettu yli viiden vuoden vankeustuomio.

Latvian kansalaisuuslain muutos puhutti myös Suomen ja Venäjän ulkoministereitä Tarja Halosta ja Jevgeni Primakovia kesäkuun alussa Helsingissä. Suomessa vierailulla ollut Primakov katsoi, ettei Latvian hallituksen lakiesitys täytä Etyjin suosituksia. Ulkoministeri Halonen oli toista mieltä. Primakov vakuutti, että Venäjän ja Latvian suhteet voivat kehittyä normaalisti, mikäli Latvia täyttää Etyjin suositukset.

Ei voimaan toistaiseksi

Uusi laki ei tule kuitenkaan voimaan toistaiseksi. Lakia vastustavat puolueet ovat uutistoimisto BNS:n mukaan onnistuneet keräämään 35 kansanedustajan allekirjoitukset. Tämä merkitsee, että lain julkistaminen ja voimaan astuminen lykkääntyvät kaksi kuukautta.

(STT-BNS)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme