Mainos
Mainos

Latvian rajalla viinarallia pyörittävä kauppaketju myy nyt myös leipää – "Opiskelijalle maha täyteen parilla eurolla"

Kun Viro nosti alkoholiveroaan heinäkuun alussa, saatiin Viroonkin oma viinaralli. Nyt autojen nokat suuntaavat kohti Latvian ja Viron rajakaupunkeja Valkaa ja Ainazia. Verot nousevat asteittain vuoteen 2020 saakka.

Toki veronkiristyksillä on ollut jo vaikutusta myös suomalaisten ostokäyttäytymiseen. Varsinkin Valkan Alko1000 on saanut nauttia suomalaismatkailijoiden suosiota. Ketjulla on rajalla kaksi alkoholimyymälää.

Nyt ketju aikoo laajentua Tarttoon. Vaikka kaupasta voi ostaa myös alkoholia, Tarton opiskelijakaupungissa avaa ovensa ennen kaikkea ruokakauppa. Alko1000-yritystä pyörittävän A1M Oy:n johtokunnan jäsen Einar Visnapuu lupaa Postimees-lehdessä, että esimerkiksi opiskelija saa uudesta, halvasta ruokakaupasta mahan täyteen kahdella eurolla.

Visnapuun mukaan alkoholin myynti rajalla on osoittanut sen, että on mahdollista myydä todella halvalla ja pärjätä. Nyt sama konsepti halutaan ulottaa ruokaan.

Kauppa avaa ovensa ensi viikolla.

Visnapuu sanoo lehden haastattelussa, että idea halvasta ruokakaupasta syntyi puolisen vuotta sitten, kun hän kävi muissa ruokakaupoissa.

– Näin ei voi olla. Missään ei ole niin kallista ruokaa, kuin Virossa. Latviassa ja Liettuassa on paljon halvempaa. Puolasta ei kannata puhuakaan, Visnapuu pohtiin kotimaansa ruokakorin hintaa.

Virolaiset ovat pohtineet esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, että toisia halvemmaksi itseään mainostava ruokakauppa myy ainoastaan purkkiruokaa. Näin ei Visnapuun mukaan ole. Valikoima painottuu hyvin säilyviin tuotteisiin.

Uuden ruokapuodin kauppias kertoo Postimees-lehdessä, että ainakaan aluksi kaupasta ei saa maitoa tai maitotuotteita.

Uudenlaista salakauppaa

Postimehen mukaan Latviaan suuntautuva viinaralli vei Viron valtion kassasta viime vuonna noin 10 miljoonaa euroa. Baltian maista Viro ja Latvia ovat korottanet tai korottamassa alkoholiveroa.

Viranomaisten mukaan Virossa kasvaa myös uudenlainen viinan salakauppa. Ennen tuotiin Venäjältä tai Valko-Venäjältä ja myytiin naapurustolle. Nyt Alkoholia, olutta tai väkeviä, tuodaan Latviasta omaan käyttöön. Samaan tapaan kuin Suomessa. Virossakaan sen myyminen eteenpäin ei ole sallittua, mutta monikaan ei pidä sitä salakauppana.

Viron valtionvarainministeriö on arvioinut olut-mäyräkoiran hinnan nousevan veronkorotusten myötä vuosina 2017–2020 noin 11 eurosta noin 18 euroon. Lähes samaan laskelmaan on päätynyt Suomen valtiovarainministeriö.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme