Mainos
Mainos

Lavrov ja Tillerson keskustelivat puhelimessa Syyrian tilanteesta

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ja Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson keskustelivat perjantaina puhelimessa pyrkimyksistä rauhoittaa konfliktia Syyriassa, kertoi Tillersonin edustaja.

Yhdysvallat on suhtautunut varovaisesti Venäjän, Iranin ja Turkin sopimukseen turvavyöhykkeiden perustamisesta Syyriaan. Yhdysvallat ei ollut mukana sopimusta solmimassa, ja Iranin osallisuus arveluttaa sitä. Yhdysvallat on kuitenkin sanonut toivovansa, että sopimus voisi olla yksi vaihe kohti ratkaisua.

Sopimuksen oli määrä tulla voimaan puoliltaöin. Oppositiolähteet ovat kertoneet, että Homsin ja Haman alueella olisi tapahtunut pommituksia, mutta tiedossa ei ole, onko niissä kuollut tai haavoittunut ihmisiä. Homsin ja Haman alueiden on odotettu kuuluvan turvavyöhykkeisiin.

Venäjän viranomaiset ovat sanoneet, että kestää ainakin kuukauden ennen kuin kaikki sopimukseen liittyvät yksityiskohdat saadaan selvitettyä ja turvavyöhykkeet perustettua.

Asiantuntijat ovat suhtautuneet epäilevästi sopimukseen, sillä Syyrian hallinto tai kapinalliset eivät olleet allekirjoittamassa sitä.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot