Mainos
Mainos

Legendaarisen Lauri Törnin kohtalo varmistui

Legendaarisen suomalaisen Mannerheim-ristin ritarin Lauri Törnin kohtalo on saanut viimein lopullisen vahvistuksen. Amerikkalaisviranomaiset ovat vahvistaneet Törnin saaneen surmansa tiedusteluoperaatiossa Vietnamissa 1965. Lopullinen tunnistus tapahtui hammaskartan perusteella.

Törni haudataan 26. kesäkuuta Arlingtonin sotilashautausmaalle Yhdysvaltoihin. Hän palveli toisen maailmasodan jälkeen Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukoissa ja Törni tunnettiin Atlantin takana Larry Thorne -nimellä.

Törni katosi 1965 Vietnamin sodan aikana salaisessa Shining Brass -operaatiossa. Häntä kuljettanut helikopteri ei palannut tukikohtaansa. Kohtalokkaalla tiedusteluretkellä oli mukana myös kolme vietnamilaissotilasta.

Vuonna 1999 amerikkalaissuomalainen retkikunta paikansi ja tutki syvällä viidakossa sijaitsevan onnettomuuspaikan. Retkikunta löysi tuhoutuneen H34-helikopterin läheltä aseita ja satoja luunsiruja, jotka lähetettiin Yhdysvaltain armeijan tutkittaviksi. Nyt asian käsittely on vihdoin päättynyt.

-Tutkimus on ollut tarkka, ja siksi se on kestänyt yllättävänkin kauan, kertoo Törnin sisarenpoika Juha Rajala.
- Lauri Törnin osalta DNA-tutkimus oli tulokseton, mutta muut todisteet vahvistivat kiistattomasti asian.

Lisätodisteita olivat muun muassa helikopterin lavasta löytyneet tunnusnumerot sekä Törnin ruotsalaisvalmisteinen Carl Gustav -konepistooli.

Sotilasura kesti lähes 27 vuotta

Törni haudataan yhdessä kopterin miehistön kanssa perinteisin sotilaallisin menoin. Alunperin ajatuksena oli haudata sotasankari Suomen maaperään.

- Onnettomuuspaikalta löytyi noin 600 luunsirua, joita ei voida erotella henkilöiden mukaan. Olisi ollut eettisesti arveluttavaa edes jakaa niitä millään tavalla, kertoo Juha Rajala.

Lauri Törni syntyi 28.5.1919 Viipurissa. Törnin sotilasura alkoi vuonna 1938 ja jatkui lähes katkeamatta lähes 27 vuotta.

Törnin rinnalla Suomessa taistelleita miehiä, Törnin jääkäreitä, on elossa vielä kolmisenkymmentä. Osastossa palveli kaiken kaikkiaan 239 miestä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme