Mainos
Mainos

Lehdet: Pakolaislapsia löytyi autiotalosta Ruotsista – nuorin vasta 9-vuotias

Yksintulleita pakolaislapsia on löytynyt autiotalosta Mölndalista, kertovat useat ruotsalaismediat.

Nuorin löydetyistä lapsista on arviolta vasta 9-vuotias. Kaikki löydetyt lapset ovat poikia.

Asiasta kertoneen Göteborgs Postenin mukaan poliisi löysi maanantaina 18 lasta, mutta on korjannut luvun olevan 16.

– Menimme taloon kahdeksalta maanantaiaamuna ja löysimme poikia, jotka nukkuivat, kertoo alueen poliisin tiedottaja Peter Adlersson Göteborgs Posten -lehdelle.

Poliisi oli saanut alueelta vinkkejä, joiden perusteella se teki etsinnän taloon. 

Kolme lapsista ja nuorista otettiin kiinni varkaudesta epäiltyinä, mutta heidät on nyt vapautettu. Lapset ovat 9-18-vuotiaita.

Sosiaaliviranomaiset ovat vieneet lapset asianmukaisiin tiloihin. 

Viranomaiset ovat selvittäneet, että osa lapsista on ollut kirjoilla muissa kunnissa.

Taloa, josta lapset löydettiin, on kuvailtu kylmäksi ja likaiseksi hökkeliksi. Sen omistajasta ei ole vielä tietoa.

Vielä ei tiedetä myöskään sitä, kuinka kauan pojat olivat talossa majailleet tai mistä ja milloin he ovat alunperin tulleet Ruotsiin.

Asiasta kertoi myös muun muassa Aftonbladet

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme