Mainos

Lehdet: Yhdeksän pidätetty terroristiratsiassa Saksassa – mukana yksi suomalainen

Saksassa yhdeksän ihmistä on pidätetty terrorismikytköksistä epäiltyinä. Heidän joukossaan oli paikallisen median mukaan myös yksi suomalainen.

Pidätykset tehtiin eilen torstaina neljässä eri yksityisasunnossa Düsseldorfissa ja sen lähistöllä sijaitsevassa Solingenissa, kertovat saksalaiset Express- ja Derwesten-lehdet. Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat

Poliisi teki ratsian neljään asuntoon sekä autotalliin, josta löytyi rekisteröimätön BMW-merkkinen auto, viisi konepistoolia ja revolveri. Lisäksi löytyi asiakirjoja ajoneuvojen rekisteröintiä varten.

Autotalli kuului 26- ja 40-vuotiaille veljeksille. Lisäksi lähettyviltä otettiin kiinni seitsemän 25–29-vuotiasta miestä.

Miehiltä löydettiin itse tehtyjä aseita, joita heidän epäillään valmistaneen autotallissa. Aseiden epäillään olevan suunnitellun käytettäväksi terroristisissa tarkoituksissa.  

Pidätetyt ovat Saksan, Belgian, Marokon, Suomen ja Espanjan kansalaisia. Vielä ei ole tietoa, onko pidätetyillä terroristitaustaa.

Pidätetyiltä on otettu sormenjäljet ja DNA-näytteet. Poliisitutkinta on käynnissä ja siihen on pyydetty myös kansainvälistä poliisiapua.

Poliisi ei vahvista eikä kiellä epäiltyjen yhteyttä Berliinin iskuun. Tutkinta jatkuu, ja kuulustelut ovat edelleen meneillään.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot