Mainos
Mainos

Lehti: Tanskalaisten terveydessä hurjia eroja

Tanskassa odotettu elinikä vaihtelee jopa seitsemällä vuodella.

Tanskassa erot kansalaisten terveydentilassa ja heidän saamassaan terveydenhuollossa ovat huolestuttavan suuria, kertoo Berlingske Tidende -lehti. Kun useimmat tanskalaiset elävät yhä pitempään ja yhä terveempinä, on tilanne päinvastainen joka viidennen tanskalaisen kohdalla.

- Kahdeksankymmentä prosenttia terveydenhuollon potilaista saa ensiluokkaisen hoidon, ja pääsääntöisesti elämme pitempään. Mutta loput 20 prosenttia jäävät kaiken tämän ulkopuolelle eivätkä pääse osallisiksi myönteisestä kehityksestä, sanoo Tanskan alueista vastaavan järjestön johtaja Bent Hansen lehden haastattelussa.

Hansenin mukaan valtavista eroista on päästävä eroon. Tanskan alueet ovat aloittamassa suursatsauksen, jossa erityistä huomiota kiinnitetään suurtupakoitsijoihin, huomattavasti ylipainoisiin, alkoholin suurkuluttajiin ja heikosti koulutettuihin.

Lehti valottaa hurjia eroja toteamalla, että esimerkiksi hyvin koulutetut kööpenhaminalaismiehet voivat laskea elävänsä seitsemän vuotta pitempään kuin vähän kouluja käyneet. Maahanmuuttajien suosimassa Nörrebron kaupunginosassa eletään keskimärin yhtä pitkään kuin Romaniassa, kun taas Söllerödin hienostokaupunginosassa voi laskea elävänsä yhtä vanhaksi kuin ruotsalaiset.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme