Mainos
Mainos

Lehti: USA suunnitteli operaatiota Pakistanissa

Yhdysvaltain silloisen puolustusministerin Donald Rumsfeldin kerrotaan hylänneen suunnitelman.

Yhdysvallat suunnitteli kaksi vuotta sitten operaatiota Pakistanissa al-Qaidan komentajien pidättämiseksi, kertoo New York Times -lehti. Lehden mukaan silloinen puolustusministeri Donald Rumsfeld hylkäsi suunnitelman viime hetkellä.

Rumsfeld arvioi, että operaatio sisälsi liikaa riskejä. Erikoisjoukot olisivat joutuneet liian suureen vaaraan, ja Yhdysvaltain suhteet Pakistaniin olisivat saattaneet kärsiä.

Keskustiedustelupalvelu CIA:n tavoitteena oli pidättää muun muassa Aiman al-Zawahri, jota pidetään al-Qaida-verkoston kakkosjohtajana.

Sotilaat olivat jo valmiina lentokoneissa

New York Times -lehden mukaan sadat laskuvarjosotilaat olivat jo nousseet lentokoneisiin Afganistanissa, kun operaatio peruutettiin. Vetäytymistä ihmeteltiin myöhemmin CIA:ssa ja asevoimissa. Rumsfeldin arvostelijat katsoivat, että Yhdysvallat oli menettänyt tärkeän tilaisuuden.

New York Times oli haastatellut juttuun yli kymmentä sotilas- ja tiedusteluviranomaista. He puhuivat nimettöminä, koska suunnitelma on luokiteltu salaiseksi.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme