Mainos
Mainos

Leninin ruumiin kohtalo herättää keskustelua Venäjällä

Neuvostoliiton ensimmäisen johtajan Vladimir Iljitsh Leninin maalliset jäännökset herättävät keskustelua Venäjällä. Monen mielestä Punaisen torin mausoleumissaan jo lähes 80 vuotta maannut Lenin pitäisi jo haudata. Hänet balsamoitiin heti kuolemansa jälkeen vuonna 1924.

Leninin ruumiin huolto maksaa satojatuhansia euroja vuodessa. Varat mausoleumin ylläpitoon tulevat kommunistipuolueelta ja yksityisiltä lahjoittajilta.

Mitään lääketieteellistä syytä Leninin hautaamiseksi ei kuitenkaan ole. Leniniä hoitavat asiantuntijat totesivat äskettäin, että ruumis on hyvässä kunnossa ja sitä voidaan halutessa pitää esillä seuraavat 100 vuotta.

Edesmenneen neuvostojohtajan ruumis on aina ollut valtiosalaisuus. Leniniä hoitaa 12 spesialistin joukko. Mukana on biologeja, kemistejä, lääkäreitä ja insinöörejä. Täyshuolto tehdään vuoden välein.

-Osa balsamointiliuoksesta vuotaa ulos, jolloin ruumis kuivuu. Siksi nestettä pitää jatkuvasti lisätä, jotta normaali tila säilyy, kertoo 1950-luvulle saakka Leninin mausoleumissa työskennellyt tutkija Ilja Zbarski.

Leninin vaatteet vaihdetaan puolestaan joka kolmas vuosi. Puvut ommellaan Kremlin omassa ompelimossa. Vanhat puvut säilytetään museossa.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 21.12.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme