Mainos
Mainos

Lenkkeilijä löytyi poltettuna Ranskassa – tuhannet marssivat muistoksi

Ranskalainen 29-vuotias lenkkeilyä harrastava pankkivirkailija Alexia Daval katosi tutulta lenkkipolultaan 28.10. Hänen poltettu ruumiinsa löytyi metsästä kaksi päivää myöhemmin. Tuhannet ihmiset eri puolilla Ranskaa kerääntyivät marssimaan ja juoksemaan Davalin muistoksi. Rikoksen tekijästä ei ole tietoa.

Henkirikos tapahtui Grayn pikkukaupungissa Haute-Saônen alueella Koillis-Ranskassa. Davalin aviomies Jonathan Daval ilmoitti vaimonsa katoamisesta poliisille sen jälkeen, kun ei ollut nähnyt häntä moneen tuntiin. Alexia Daval oli lenkkeilemässä ilman puhelintaan.

Davalin poltettu ruumis löytyi 30.10. metsästä lehdillä peiteltynä useiden kilometrien päästä hänen tavalliselta lenkkeilyreitiltään.

Viranomaiset järjestivät eilen maanantaina tiedotustilaisuuden Alexia Davalin kuolemasta.

Tapausta tutkivan syyttäjän Edwige Roux-Morizot'n mukaan Daval kuoli luultavasti tukehtumiseen.

– Emme osaa vielä sanoa tarkemmin, miten tukehtuminen tapahtui. Emme voi myöskään valitettavasti sulkea pois raiskausta, Roux-Morizot sanoi.

Syyttäjä kertoi myös, että ketään ei ole pidätetty rikoksesta epäiltynä. Hän vakuutti, että lisätutkimuksia tehdään niin nopeasti kuin mahdollista.

Tuhannet marssivat naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan

Grayn kaupungissa järjestettiin sunnutaina muistomarssi täydellisessä hiljaisuudessa. Marssiin osallistui lähteestä riippuen 8 000 - 10 000 ihmistä. Määrä on suuri, sillä Gray kunnassa on vain reilut 5 000 asukasta. Marssin kärjessä olivat käsi kädessä Davalin mies Jonathan, isä, äiti ja sisar. Hen kantoivat punaisia ja valkoisia ruusuja.

Muut Alexia Davalin läheiset seurasivat takana kantaen hänen kuvaansa. Marssiin liittyi tuhansia muita ihmisiä lähiseudulta. 

Davalin muistoksi hölkättiin myös monissa kaupungeissa ympäri Ranskaa viikonloppuna. Davalin äidille Isabelle Foulliot'lle tällä oli suuri merkitys.

– Näiden tapahtumien kautta te [osallistujat] teette Alexiasta vahvan symbolin siitä, että jokaisella naisella on oikeus treenata ja elää. Jatkakaa juoksemista, uimista, treenamista. Sitä tyttäreni olisi halunnut, Foulliot sanoi pystymättä pidettelemään itkua.


Daval haudataan huomenna keskiviikkona kotikaupunkiinsa.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot