Mainos
Mainos

Lentokone törmäsi huoltoajoneuvoon kentällä – kahdeksan sairaalaan

Yhdysvalloissa Los Angelesin lentokentällä matkustajalentokone töytäisi siivellään kentällä kulkeneen kuorma-auton nurin lauantaina iltapäivällä paikallista aikaa. Asiasta kertoo muun muassa CNN.

Onnettomuudessa loukkaantui kahdeksan ihmistä, joista kaikki autossa. Lentokoneen noin 150 matkustajaa ja henkilökunnan jäsentä eivät loukkaantuneet. Lentokentän tiedotteen mukaan yksi lentokoneessa matkustaneista kuitenkin raportoi kivusta.

Aeromexicon Boeing 737-kone lennolta 642 Mexico Citystä oli juuri laskeutunut ennen turmaa Los Angelesin lentokentälle ja oli rullaamassa kohti porttia, kun törmäsi taksiväylällä kulkevaan huoltoautoon. Auto kaatui törmäyksen voimasta kyljelleen, mutta ei syttynyt tuleen tai valuttanut viranomaisten mukaan polttoainetta kentälle.

Autossa olleet kahdeksan ihmistä vietiin sairaalaan lievien vammojen vuoksi. Lentokone sai törmäyksestä jälkiä siipeensä.

Törmäyksen syytä tutkitaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme