Mainos
Mainos

Lentokoneen miehistö todisti Pohjois-Korean voimakkaimman ohjuksen paluun ilmakehään: Hajosi palasiksi

San Franciscosta Hong Kongiin matkalla olleen lentokoneen miehistö kertoo nähneensä Pohjois-Korean tekemän ohjuskokeen viime viikolla.

Cathay Pacificin miehistö kertoo havainneensa, kuinka ohjus hajosi palasiksi ja putosi alas Japaninmereen. Asiasta uutisoi mm. The Guardian sivuillaan. Ohjus oli ilmeisesti ollut juuri putoamassa takaisin ilmakehään miehistön havaitessa sen.

Pohjois-korean mukaan sen viimeisin mannertenvälinen ballistinen ohjus olisi kyennyt iskemään minne tahansa Yhdysvalloissa. BBC kertoo, että Pohjois-Korean mukaan kyseessä on maan voimakkain ohjus. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan todisteita siitä, että Pohjois-Korea olisi onnistunut vielä kehittämään sopivan kokoisen ydinkärjen ohjukseensa.

Ohjuskoe ei aiheuttanut vaaratilannetta lennolle, eikä Cathay Pacific ole suunnitellut muuttavansa lentoreittejään. Ohjuksen laukaisun havaitsi tietojen mukaan myös kaksi eteläkorealaista lentokonetta.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot