Mainos
Mainos

Levottomuudet jatkuvat Tukholman lähiössä

Tukholmassa Husbyn lähiössä on puhjennut levottomuuksia jo toisena yönä peräkkäin. Ainakin kolme autoa on sytytetty tuleen, ja naamioituneet ihmiset ovat heitelleet poliisia kivillä. Myös yhden linja-auton kerrotaan olleen tulessa, uutisoi Expressen-lehti yöllä.

– Paikalla on kaaos, kuvaili poliisin tiedottaja Diana Sundin tilannetta Aftonbladet-lehdelle.

– Poliisi yrittää ottaa kiinni ihmisiä, mutta he juoksevat eri suuntiin, Sundin sanoi puolestaan uutistoimisto TT:lle.

Dagens Nyheter -lehti kertoo, että alueelle on määrätty viime yötä enemmän poliiseja.

Tutkija Tove Pettersson Tukholman yliopistosta arvioi TT:lle, että levottomuuksien taustalla ovat asuinalueiden eriarvoistuminen, sosiaaliset ongelmat ja uskonpuute tulevaisuuteen.

Paikalliset ovat arvelleet syyksi myös viime viikolla Husbyssä kotietsinnän yhteydessä sattunutta välikohtausta, jossa iäkäs mies kuoli poliisin luodista saamiinsa vammoihin.

Levottomuudet Husbyn kaupunginosassa alkoivat eilen. Lähiö sijaitsee noin 15 kilometriä Tukholman keskustasta pohjoiseen sinisen metrolinjan varrella.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme