Mainos

Libya pommitti tankkeria – "Kuljetti ääri-islamistitaistelijoita"

Libyan ilmavoimat on ilmoittanut pommittaneensa kreikkalaisomisteista öljytankkeria Libyan itärannikolla.  

Libyan hallituksen mukaan tankkeri kuljetti ääri-islamilaisia taistelijoita. Ilmavoimien mukaan tankkerin miehistö ei suostunut aluksen tarkastamiseen.  

Pommituksessa sai surmansa kaksi tankkerin miehistön jäsentä. Kreikan rannikkovartioston mukaan toinen kuolleista oli 29-vuotias Kreikan kansalainen. Toisen kuolonuhrin kansallisuus ei ole tiedossa.  

Kaikkiaan aluksella oli 26 miehistön jäsentä, heidän joukossaan ainakin Kreikan, Filippiinien ja Romanian kansalaisia. Alusta operoivan kreikkalaisyrityksen mukaan rahtina oli yli 12000 tonnia raakaöljyä.  
Alus oli iskun aikaan ankkuroituneena ääri-islamistien hallitseman Dernan kaupungin satamaan. Dernan on viime kuukausina kerrottu siirtyneen äärijärjestö Isisin hallintaan.  

Libya on ollut epävakaa siitä asti, kun Muammar Gaddafi syöstiin vallasta vuonna 2011. Viime kuukausina hallituksen joukkojen ja radikaalien islamistien taistelut ovat kiihtyneet entisestään.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot