Mainos
Mainos

Liikennesaasteet lisäävät autismin riskiä

Vauvat, jotka altistuvat voimakkaasti liikenteen saasteille ollessaan kohdussa, voivat muita todennäköisemmin kehittyä autistisiksi, kertoo yhdysvaltalaistutkimus. Liikennesaasteille altistuminen myös ensimmäisen elinvuoden aikana lisää riskiä.

Tutkijoiden mukaan ei ole selvää, että liikennepäästöt aiheuttaisivat autismia, mutta ainakin ne ovat yksi riskiä lisäävä tekijä. Muiksi mahdollisiksi riskitekijöiksi tutkijat arvioivat esimerkiksi sisäilman epäpuhtaudet ja tupakansavulle altistumisen.

Tutkimustulokset esitettiin Archives of General Psychiatry -julkaisussa. Tulokset tukevat samojen tutkijoiden aiempia tutkimuksia, joiden mukaan moottoriteiden lähellä asuvilla lapsilla on muita suurempi riski kehittyä autistisiksi.

Autismin esiintyneisyys on tutkijoiden mukaan lisääntynyt viime vuosina. On arvioitu, että Yhdysvalloissa vähintään lievää autismia esiintyy yhdellä lapsella 88:sta.

(MTV3–STT–Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme