Mainos
Mainos

Liikenteen aiheuttama rasitus kasvaa Euroopassa

Liikenteen hiilidioksidipäästöt EU:ssa kasvoivat 15 prosenttia vuosina 1990 - 1998, selviää Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkistamasta raportista. Liikenne tuottaa noin neljäosan kaikista ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä EU:ssa.

Eri liikennemuotojen vertailussa maantieliikenne tuottaa eniten kasvihuoneilmiötä vauhdittavia hiilidioksidipäästöjä ja toiseksi eniten ilmaliikenne. Matkustajaliikenteen painopiste siirtyy entistä enemmän auto- ja ilmaliikenteeseen.

EEA:n raportissa turismi kiihdyttää eniten matkustamista. Henkilöautoliikennettä kasvattaa myös se, että kodin, työpaikan, kauppojen, koulujen ja vapaa-ajankeskusten väliset etäisyydet kasvavat. Autoliikenteen kasvua kuvastaa myös se, että moottoritieverkoston pituus on kasvanut yli 70 prosenttia vuodesta 1980. Perinteisten rautateiden ja sisävesiväylien pituus on vähentynyt noin yhdeksän prosenttia.

Liikenteen kasvavat kasvihuonekaasupäästöt vaarantavat EU:n tavoitteen vähentää päästöjä Kioton ilmastopöytäkirjan mukaisesti, raportissa huomautetaan. EEA:n raportti kirjaa myös viime vuosien myönteiset saavutukset.

Katalysaattorit ovat vähentäneet uusien bensiinikäyttöisten autojen pakokaasupäästöjä, hiilidioksidia lukuunottamatta. Myös dieselkäyttöisille ajoneuvoille on asetettu entistä tiukempia päästörajoituksia. Lisäksi polttoaineiden laatuvaatimuksia on kiristetty.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme