Mainos

Liittokansleri Merkel ja presidentti Macron kohtaavat Frankfurtin kirjamessuilla

Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron tapaavat tänään Saksassa ja avaavat Frankfurtin kirjamessut.

Jättitapahtuman teemamaana on tällä kertaa Ranska. Johtajien odotetaan keskustelevan muun muassa maiden välisestä uudenlaisesta yhteistyöstä taiteiden saralla.

Avajaisseremonioita vietetään alkuillasta Suomen aikaa.

– Liittokansleri Merkelin ja presidentti Macronin paikallaolo Frankfurtin kirjamessujen avajaisissa symboloi Saksan ja Ranskan läheistä suhdetta ja niiden sitoutumista vahvaan, yhtenäiseen Eurooppaan, maalaili messujohtaja Jürgen Boos.

Liittokansleri Merkel totesi syyskuussa, että Saksa ja Ranska ovat pitkälti samaa mieltä siitä, miten EU:ta pitäisi uudistaa. Merkel tapasi Macronin Tallinnassa syyskuun lopulla EU:n epävirallisen huippukokouksen alla. Macron piti sitä ennen odotetun linjapuheensa EU:sta. Siinä hän mainitsi muun muassa ajatuksen euroalueen yhteisestä budjetista ja puolustusyhteistyön tiivistämisestä.

Ennen Merkelin tapaamista Macron keskustelee Goethe-yliopiston avoimessa tilaisuudessa yleisön kanssa ajatuksistaan Euroopasta.

Merkelin ja Macronin odotetaan myös painavan ensimmäisen sivun yleismaailmallisesta ihmisoikeuksien julistuksesta, käyttäen kopiota Gutenbergin painomenetelmästä.

Frankfurtin kirjamessuille 11.–15. lokakuuta odotetaan yli 7 000:ta näytteilleasettajaa yli sadasta maasta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot