Mainos

Linda näki Ruotsia kohuttaneen Facebook-livelähetyksen raiskauksesta: ”Sydämeni särkyi”

Ruotsin Uppsalassa tapahtuneesta raiskauksesta epäillyt kolme miestä lähettivät livevideota teostaan Facebook-ryhmään.

Yksi ryhmässä videon nähneistä oli Linda Johansson.

– Sydämeni särkyi, Johansson kommentoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle.

SVT:n saamien tietojen mukaan raiskaajaepäillyt olivat lähettäneet livevideota teosta kahdesti Facebook-ryhmään, jossa oli noin 60 000 jäsentä. Johanssonin mukaan ensin videolla näkyi raiskaus, jonka jälkeen raiskaaja yritti saada uhrinsa sanomaan kameralle, ettei kyseessä ollut raiskaus.

– Hän oli pilkallinen ja nauroi koko ajan, Johansson kertoo yhden epäillyn käytöksestä.

Kesken videolähetyksen ovikello soi ja sisään astui poliiseja. Poliisi oli saanut ilmoituksen tapahtumista livevideon nähneiltä Facebook-ryhmän jäseniltä. Yksi ilmoittajista oli Johansson.

– Haluaisin tytön tietävän, että meitä häntä puolustavia on monta. Tämä ei ole hänen vikansa, Johansson sanoo SVT:lle.

Raiskauksesta epäiltyinä on pidätetty kolme parikymppistä miestä. Uhri on vuonna 1986 syntynyt nainen. Syyttäjä Magnus Berggrenmukaan poliisilla ei kuitenkaan ole vielä hallussaan videomateriaali, josta raiskausepäilyt saivat alkunsa.

Breggen kehoitti myös tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessa videon mahdollisia haltijoita olemaan levittämättä materiaalia eteenpäin. Video on jo poistettu Facebook-ryhmästä jossa se alun perin julkaistiin.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot