Mainos
Mainos

Lindhin murhasta tuomittu Mijailovic valittaa

Elinkautiseen vankeuteen tuomittu Mijailo Mijailovic on valittanut tuomiostaan hovioikeuteen. Valituksessa kyseenalaistetaan Mijailovicille tehdyn oikeuspsykiatrisen tutkimuksen luotettavuus.

Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin murhasta elinkautiseen vankeuteen käräjäoikeudessa tuomittu Mijailo Mijailovic on valittanut tuomiostaan Svean hovioikeuteen. Mijailovicin asianajaja Peter Althin jätti valituksen Tukholman käräjäoikeuteen tänään, kolmen viikon valitusajan viimeisenä päivänä.

Mijailovic esittää, että hovioikeus vapauttaisi hänet murhasyytteestä ja vahingonkorvausvastuusta. Valituksen allekirjoittaneen Althinin mielestä Mijailovicin motiivia tai surma-aikomusta ei ole näytetty toteen. Valituksessa sanotaan kuitenkin, että jos hovioikeus pitää toteen näytettynä, että Mijailovicilla oli aikomus surmata, teko tulee määritellä tapoksi.

Myös Anna Lindhin omaiset valittivat tänään käräjäoikeuden tuomiosta, kertoi uutistoimisto TT. Käräjäoikeus tuomitsi Lindhin lesken ja kaksi poikaa saamaan vahingonkorvauksia kukin 50 000 kruunua eli noin 5 500 euroa. Käräjäoikeudessa vaadittiin pojille kaksinkertaista summaa ja TT:n mukaan hovioikeudessa vaaditaan samaa.

Kiistää yhä surma-aikeen

Mijailovic ja hänen asianajajansa pysyvät kannassaan, että Lindhin kimppuun käyminen tapahtui mielijohteesta ja sattumanvaraisesti.

- Mijailo Mijailovic on kiistänyt ja kiistää yhä, että hänellä olisi ollut minkäänlaista aikomusta surmata, valituksessa lukee.

Althin arvostelee valituksessa muun muassa käräjäoikeuden päätymistä sille kannalle, että Mijailovic olisi tarkkaillut Lindhiä tavaratalo NK:lla ennen kuin kävi tämän kimppuun. Valituksen mukaan väitteelle ei ole todisteita, vaan se perustuu spekulaatioihin.

Mijailovic pysyy kannassaan, että kävi Lindhin kimppuun sisäisen äänen pakottamana. Oikeus ei pitänyt väitettä uskottavana, mutta valituksen mukaan mikään ei osoita sitä vääräksi.

Mielentilatutkimuksen tarkistusta vaaditaan

Mijailovic kyseenalaistaa yhä myös hänelle tehdyn mielentilatutkimuksen tuloksen. Althin esittää, että hovioikeus päättäisi jo ennen oikeuskäsittelyn alkamista mielentilatutkimuksen tarkistuttamisesta sosiaalihallituksessa.

- Oikeuspsykiatrisen tutkimuksen tulos jättää sijaa epäilyille ja siksi oikeuspsykiatrinen arviointi on syytä kyseenalaistaa, Althin kirjoittaa valituksessa.

Puolustus esitti jo käräjäoikeudessa mielentilatutkimuksen tarkistuttamista. Syyttäjäkin olisi suostunut siihen, mutta käräjäoikeus ei suostunut. Käräjäoikeuden mukaan Mijailovic ei kärsi vakavasta psyykkisestä sairaudesta, joka estäisi hänen tuomitsemisensa vankeuteen.

Syyttäjä Agneta Blidberg kertoi uutistoimisto TT:lle, että hänen mielestään käräjäoikeuden Mijailovicille antama elinkautistuomio oli oikea eikä muutu. Käräjäoikeuden tuomio olikin pitkälti syyttäjäpuolen esityksen mukainen.

Lindhin murhan käsittely siirtyy nyt Tukholmassa sijaitsevan Svean hovioikeuden käsiteltäväksi. Sillä on viisi viikkoa aikaa aloittaa asian käsittely.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme