Mainos
Mainos

Lintuinfluenssaepäily vahvistumassa Kreikassakin

Vielä ei ole varmuutta siitä, onko lintuflunssa ihmiselle vaarallista tyyppiä.

Kreikan maatalousministeriö ilmoittaa saaneensa positiivisen tuloksen kalkkunalle tehdystä lintuinfluenssatestistä. Näyte otettiin Hioksen saarella lähellä Turkin rannikkoa. Viranomaiset tutkivat, onko virus ihmiselle vaarallista H5N1-tyyppiä.

Lintuinfluenssaa löydettiin viime viikolla myös Romaniasta ja Turkista. Kummassakin maassa virus osoittautui H5N1:ksi, joka on vaatinut Kaakkois-Aasiassa kuutisenkymmentä ihmishenkeä. Lintuinfluenssa voisi kehittyä maailmanlaajuiseksi pandemiaksi, jos se muuntuisi ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi.

Romanian viranomaiset ovat kertoneet teurastaneensa lintuinfluenssan tartuttaman siipikarjan ja saaneensa taudin kuriin. Asiantuntijoiden mukaan tartuntoja voi tulla kuitenkin lisää, kun muuttolinnut saapuvat talvehtimaan Tonavan suistoon.

Eläinlääkärit kiertävät vielä Maliucin alueella Kaakkois-Romaniassa varmistamassa, ettei siipikarjaa ole jäljellä. Tautia on havaittu Maliucin lisäksi Ceamurlia de Josin kylässä, jonka siipikarja tuhottiin viime viikolla.

Myös Turkissa on tapettu tuhansia lintuja, niistä suurin osa kanoja. Lintuinfluenssaa tavattiin Kiziksan seudulla Luoteis-Turkissa kuun alussa.

EU pohtii lintuinfluenssauhkaa useissakin tapaamisissa lähipäivinä. Ulkoministerit ovat koolla huomenna ja terveysministerit myöhemmin tällä viikolla. Monissa EU-maissa valmistaudutaan hankkimaan rokotteita, jos virustyyppi muuntuu nykyistä vaarallisemmaksi. Niin sanottu täsmärokote voidaan kehittää vasta kun virus on syntynyt.

Ranskan ulkoministeriö varautuu pandemiaan lähettämällä lähiviikkoina suojanaamareita ja H5N1-virukseen tehoavia lääkkeitä myös suurlähetystöihinsä EU:n ulkopuolelle.

Lintuinfluenssalääke markkinoilta Tshekeissä

Tshekin hallitus on päättänyt vetää markkinoilta viruslääkkeen, jonka epäillään tehoavan lintuinfluenssaan. Tamiflu-lääkettä varataan nyt vain valtion varastoon.

Tshekin apteekkien Tamiflu-varastot tyhjenivät kuun alussa, kun viruksen leviämisestä säikähtäneet kansalaiset ryntäsivät ostamaan lääkettä. Tshekin apulaisterveysministeri Jiri Koskuba muistuttaa, ettei lääkettä tule missään nimessä ottaa vain varmuuden vuoksi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme