Mainos
Mainos

Lintuinfluenssaepäilyjä tutkitaan eri puolilla

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan tauti on levinnyt nyt myös Egyptiin. Lisäksi järjestö on vahvistanut viime kuussa Irakissa menehtyneen miehen kuolinsyyksi H5N1-viruksen.

Eri puolilla Eurooppaa tutkitaan uusia lintuinfluenssaepäilyjä. Ranskan ja Unkarin viranomaiset ovat ilmoittaneet, että niiden käynnissä olevat testit mitä luultavimmin vahvistavat maiden ensimmäiset tautitapaukset. Slovenia vahvisti aiemmin tänään ensimmäisen H5N1-tapauksensa.

Tanskassa, Sveitsissä ja Kroatiassa testitulokset ovat olleet sen sijaan negatiivisia.

Saksan maatalousministeri Horst Seehofer sanoo Saksan varautuvan uusiin tautitapauksiin. Hän uskoo, että nyt testattavana olevien, pohjoisrannikolta löydettyjen lintujen joukosta löytyy uusia viruksenkantajia. Tähän mennessä hallitus on vahvistanut kolme H5N1-tapausta.

Myös Kreikassa ja Alankomaissa tutkitaan tautiepäilyjä. Alankomaiden hallitus on ilmoittantu myös vauhdittavansa suunnitelmia siipikarjan rokottamiseksi.

Tshekissä, joka on toistaiseksi välttynyt lintuinfluenssalta, talouslehti Hospordarske novinyon lertonut epidemian vaikuttavan siipikarjateollisuuteen.

- Hinnat putoavat, koska kuluttajat ovat kauhuissaan, kananmunien tuottaja Duko Strizovin johtaja Frantisek Svoboda sanoo lehden haastattelussa.

Venäläisviranomaiset kertovat, että Dagestanissa lintuinfluenssaepidemia on levinnyt jo toiselle maatilalla tällä viikolla. Epidemia leviää myös Romanian lintufarmeilla. Maailman terveysjärjestö WHO onkin ilmaissut huolensa Romanian maaseudulla elävien ihmisten terveydestä.

- Romaniassa on riski, että tauti tarttuu ihmiseen millä hetkellä tahansa, WHO:n asiantuntija Guenael Rodier arvioi.

WHO:n mukaan tauti on levinnyt nyt myös Egyptiin. Järjestö on vahvistanut myös viime kuussa Irakissa menehtyneen miehen kuolinsyyksi H5N1-virukseen.

Nigeriassa presidentti Olusegun Obasanjo on avannut oman kanatilansa lintuinfluenssatutkimuksille rohkaistakseen muita tilanomistajia auttamaan epidemian ehkäisyssä. Nigeriassa on jouduttu tänään sulkemaan jo toinen siipikarjatila.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme