Mainos
Mainos

Lintuinfluenssan tarttumisesta ihmisestä toiseen ei todistetta

Thaimaalaisen terveysviranomaisen mukaan ei ole todisteita, että lintuinfluenssa tarttuisi ihmisestä toiseen.

Lintuinfluenssan pelätystä tarttumisesta ihmisestä toiseen ei ole saatu todisteita, korkea terveysviranomainen kertoi Thaimaassa.

- Taudin leviämisestä ihmisestä toiseen ei ole todisteita, terveysministeriön edustaja Charal Trinvuthipong sanoi Bangkokissa.

Maassa ehdittiin uumoilla epäilyttävien kuolemantapausten perusteella, että siipikarjan sairautta aiheuttava virus olisi muuntautunut niin, että se kykenee tarttumaan ihmisten kesken. Virusmutaation syntyminen olisi saattanut merkitä taudin leviämistä laajasti, pahimmillaan maailmanlaajuiseksi panepidemiaksi.

Ihmisellä lintuinfluenssavirus voi aiheuttaa hengenvaarallisen keuhkokuumeen. Monen muun Aasian maan tapaan Thaimaan siipikarjatalous on kärsinyt lintuinfluenssaepidemiasta, joka puhkesi viime vuonna. Myös linnuista ihmisiin tarttuvaan sairauteen on kuollut maassa tiettävästi 12 ihmistä.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme