Mainos
Mainos

LIVE klo 17: Muistotilaisuus Utöyan saarella

Norjassa Utöyan saarella muistetaan tänään kolme vuotta sitten tapahtuneen joukkosurman uhreja.

Heinäkuun 22. päivänä 2011 saarella sai surmansa 69 ihmistä. Heidät ampui poliisiksi pukeutunut, käsiaseella ja kiikarikiväärillä varustautunut Anders Behring Breivik

Muutamaa tuntia aikaisemmin hän oli räjäyttänyt kaksi pommia Oslon hallintokorttelissa. Siinä iskussa kuoli kahdeksan ihmistä. 

Muistotilaisuus Utöyan saarella alkaa kello 17 Suomen aikaa. MTV Uutiset lähettää sen suorana nettisivuillaan

Utöyan saari on Norjan työväenpuolueen nuorisojärjestön kesäpaikka. Tragedian aikaan saarelle oli kokoontunut järjestönuoria leirille. Surmien jälkeen saarella on järjestetty vain muistotilaisuuksia. 

Ensi syksynä Utöyalla aloitetaan suuret muutostyöt ja sinne rakennetaan uhrien muistomerkki. 

Muistomerkki on ruotsalaisen taiteilijan Jonas Dahlbergin suunnittelema. Siinä saaren kapea niemi katkaistaisiin, ja kärki jäisi yli kolme metriä leveän kuilun päähän ulottumattomiin saaren vierailijoilta. Seinämään kaiverrettaisiin uhrien nimet.  


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme