Mainos
Mainos

Lontoon Camdenin tulipalo on saatu sammutettua – syttymissyy ei vielä tiedossa

Lontoossa turistien suosimalla Camden Marketin alueella sammutettiin suurta tulipaloa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kertoo muun muassa Guardian.

Paloa sammuttamassa oli yli 70 palomiestä. Lontoon pelastusviranomaisten mukaan palo saatiin kuitenkin hallintaan ennen puolta neljää aamuyöllä paikallista aikaa.

Kenenkään ei ole kerrottu loukkaantuneen palossa.

Brittimedian silminnäkijöiden mukaan tulipalo näyttäisi saaneen alkunsa markkinapaikan lähellä sijaitsevan hampurilaisravintolan yläpuolelta.

Pelastusviranomaiset kertoivat yöllä Telegraphille, että liekit olisivat nielaisseet palavan rakennuksen ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerroksen sekä rakennuksen katon. Palon syystä ei ole vielä tietoa.

Lontoon poliisin mukaan tieto tulipalosta tuli poliisille pian puolenyön jälkeen paikallista aikaa.

Lontoon pohjoispuolella sijaitsevalla markkina-alueella on runsaasti muun muassa pubeja, baareja ja kauppoja. Vuonna 2008 Camden Market tuhoutui osittain suuressa tulipalossa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme