Mainos
Mainos

Lontoon epäonnistuneita iskuja suunniteltiin pitkään

Iskut aiottiin toteuttaa vain kaksi viikkoa heinäkuussa 2005 tapahtuneiden pommi-iskujen jälkeen.

Lontoossa alkoi tänään oikeudenkäynti kuutta pommi-iskujen suunnittelusta syytettyä brittimiestä vastaan. Lontoon liikennevälineissä yritettiin uusia itsemurhaiskuja vain kaksi viikkoa sen jälkeen, kun junissa ja bussissa räjähtäneet pommit tappoivat yli 50 ihmistä heinäkuussa 2005.

Pääsyyttäjä Nigel Sweeneyn mukaan jälkimmäisissä iskuissa kyse ei ollut vain nopeasti kokoon kyhätystä matkimisyrityksestä, vaan hyökkäyksiä oli suunniteltu pitkään. Ääri-islamilaisen solun tarkoituksena oli syyttäjän mukaan aiheuttaa kotitekoisilla pommeilla mahdollisimman suurta tuhoa. Pommit eivät kuitenkaan räjähtäneet.

- Matkustajat säästyivät ainoastaan hyvän onnen ansiosta, Sweeney sanoi oikeudessa.

Kohteina oli kolme metrojunaa ja bussi ensimmäisten iskujen tapaan. Pääsyyttäjän mukaan todisteet kuitenkin osoittavat, että iskuja oli suunniteltu jo kuukausia ennen heinäkuun 7. päivän tuhoisia räjähdyksiä.

Syytettyinä olevat kuusi miestä ovat kaksissakymmenissä ja alun perin kotoisin Afrikasta. He kiistävät kaikki heitä vastaan esitetyt syytteet. Oikeudenkäynnin odotetaan kestävän neljä kuukautta.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme