Mainos
Mainos

Lontoon polttoainevaraston palon sammutustyöt käynnissä

Buncefieldin polttoainevaraston palon uskotaan osoittautuvan rauhanajan suurimmaksi tulipaloksi Euroopassa. Viivästyneet sammutustyöt on vihdoin aloitettu, mutta paikalta on jo noussut ilmaan valtava saastepilvi, joka etenee nyt kohti Ranskaa.

Palomiehet ovat päässeet aloittamaan vuorokauden roihunneen polttoainevaraston sammuttamisen Lontoon pohjoispuolella. Brittiviranomaisten mukaan Buncefieldin polttoainevaraston paloa on sammuttamassa yli 150 miestä.

Paloa ei päästy sammuttamaan heti aamulla, koska paloviranomaisten piti tehdä suunnitelma, jolla estetään pohjavesien saastuminen. Lisäksi alueelle piti toimittaa lisää sammutusvaahtoa, jota tarvitaan arviolta neljännesmiljoona litraa. Palomiehet yrittävät peittää koko paloalueen sammutusvaahdolla.

Palavasta varastosta on noussut ilmaan valtava saastepilvi, jonka pelätään sisältävän myrkyllisiä yhdisteitä. Meteorologien mukaan tuuli kuljettaa saastetta kohti Ranskaa.

Tuli on tuhonnut varastoa luultua enemmän. Vain sitsemän säiliötä 26:sta on säilynyt ehjänä.

Onnettomuus vaikeutti Lontoon alueen aamuliikennettä. Paloalueen lähellä kulkevan M10-moottoritien uskotaan pysyvän osittain suljettuna myös tänään.

Eilen aamulla sattuneessa räjähdyksessä ja sitä seuranneessa tulipalossa loukkaantui yli 40 ihmistä, mutta vain yhden vammat ovat vakavia.

Palo on osoittautumassa Euroopan rauhanajan suurimmaksi, ja sen tieltä on evakuoitu 2000 ihmistä. Eilen aamulla sattuneessa räjähdyksessä ja sitä seuranneessa tulipalossa loukkaantui yli 40 ihmistä, mutta useimpien vammat olivat lieviä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

(Huomenta Suomen uutiset 12.12.2005)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme