Mainos

Lontoossa asuntojen hinnat kääntyivät laskuun ensi kertaa vuosiin

Lontoossa asuntojen hinnat ovat kääntyneet laskuun ensi kertaa kahdeksaan vuoteen, kertoi CNN. Asuntojen hinnat laskivat vuoden kolmannella neljänneksellä 0,6 prosenttia, kertoo asuntolainoja tarjoava Nationwide.

Sen mukaan Lontoossa asuntojen hinnat ovat nousseet vuosikymmenen aikana 56 prosentilla. Lontoossa asunto maksaa keskimäärin 472 000 puntaa eli noin 535 000 euroa.

Asiantuntijat ovat varoittaneet jo yli vuoden, että Britannian suunniteltu ero Euroopan unionista voi vahingoittaa Lontoon kiinteistömarkkinoita. Syynä on se, että muutokset lainsäädännössä, maahanmuuttoasioissa, investoinneissa ja kaupassa voivat karkottaa asunnonostajia, etenkin varakkaita ulkomaalaisia.

Monet analyytikot kuitenkin arvelevat, että asuntojen hintojen nousuvauhti jatkuu, kun Britannian EU-ero on valmis.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot