Mainos
Mainos

Lehtitiedot: Lontoossa väkijoukkoon ajanut on neljän lapsen isä

Lehtitietojen mukaan Lontoon iskusta epäilty mies on neljän lapsen isä. 47-vuotias mies pidätettiin epäiltynä terrorismin valmistelusta, murhasta ja murhan yrityksestä.

Yhdeksän ihmistä loukkaantui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kun auto ajoi Lontoossa lähellä Finsbury Parkia ihmisten sekaan. Lisäksi yksi ihminen kuoli, mutta vielä ei ole varmaa, kuoliko hän saamaansa sairauskohtaukseen vai autoiskuun.

Kaikki yliajon uhrit olivat muslimeita. Silminnäkijöiden mukaan epäilty mies oli huutanut haluavansa tappaa kaikki muslimit.

Epäillyn miehen naapurissa asuva 50-vuotias Saleem Naema kertoo asuneensa epäillyn naapurissa viisi vuotta. Hän kertoo miehen olleen avulias.

– En voi uskoa, että hän on tehnyt tämän. Olen itsekin muslimi, Naema sanoo.

Toinen naapuri, Khadijeh Sherizi, asui epäillyn vieressä.

– Hän vaikutti normaalilta. Hän oli eilen aamulla (tekopäivän aamuna) keittiössä ja lauleskeli lastensa kanssa, Sherizi sanoo.

Kolmas naapuri kertoo nähneensä epäillyn usein kiistelevänsä vaimonsa kanssa kadulla.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme