Mainos
Mainos

Lorenzo, 17, kuoli kolarissa – enää Italiassa ei hyysätä rattijuoppoja

Italialainen Lorenzo Guarnieri oli 17-vuotias, kun hän kuoli liikenneonnettomuudessa Firenzessä vuonna 2010.

Guarnierin skootteriin törmäsi alkoholia ja kannabista käyttänyt mies, joka oli lähtenyt vespallaan ohittamaan kaksoisviivalla merkityllä tiellä. Hänet tuomittiin kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.  

– Tietääksemme hän suoritti jonkin verran vapaaehtoista yhdyskuntapalvelusta ja kävi vuosia psykologilla. Ainoa rangaistus, jos sitä siksi voi kutsua, oli että häneltä otettiin ajokortti pois kolmeksi vuodeksi, poikansa muistoksi tämän nimeä kantavan säätiön perustanut Stefania Guarnieri kertoo puhelimitse Firenzestä.

Tuomarit armeliaita

Guarnierin kokemus ei Italiassa ole poikkeuksellinen. Italian liikenteen uhrien ja omaisten yhdistyksen AIFVS:n toiminnanjohtajan Giuseppa Cassaniti Mastrojenin mukaan tuomarit ovat säännönmukaisesti antaneet liikenneonnettomuuksista liian alhaisia tuomioita.  

– Liikenteessä oli lupa tappaa, myös tuomareiden armeliaisuuden ja tutkimusten pinnallisuuden vuoksi, sanoo Cassaniti Mastrojeni, joka on menettänyt tyttärensä yliajon vuoksi.  

Yhdistysten vuosien työ tuomioiden koventamiseksi tuotti tulosta viime maaliskuussa, jolloin Italiassa otettiin lainsäädäntöön uusi, liikenteessä aiheutetun kuolemantuottamuksen käsite.

Kuolonkolarin aiheuttanut rattijuoppo saa lain mukaan nyt 8–12 vuoden vankeusrangaistuksen. Ajokortin voi menettää jopa 30 vuodeksi.

Oikeutta uhreille

La Repubblica -lehti ehti julistaa lain vuoden 2016 lopussa epäonnistuneeksi, sillä onnettomuuksien, kuolonuhrien ja loukkaantuneiden määrä laski sen ensimmäisten viiden voimassaolokuukauden aikana vain muutamia prosentteja.

Liikennepakojen määrä kasvoi ensimmäisen kolmen kuukauden aikana 20 prosenttia, vaikka uusi laki määrää paosta aiempaa kovemman rangaistuksen.  

Stefania Guarnierin mukaan lain vaikutuksia on liian aikaista kunnolla arvioida. Uusi laki antaa uhreille oikeutta vanhaa paremmin. Guarnieri uskoo lain alkavan toimia pelotteena, kun sen mukaan aletaan antaa enemmän tuomioita.  

– Lisäksi on tärkeää tehdä ennaltaehkäisevää työtä, esimerkiksi lisätä ratsioita, joita on nyt aivan liian harvassa.  

Myös Giuseppa Cassaniti Mastrojenin mukaan onnettomuuksien ennaltaehkäisy ja oikeus ovat yhteydessä toisiinsa.  

– Se, joka tappaa, ei voi jäädä ilman rangaistusta. Rangaitsematta jättäminen ei auta ihmisiä ymmärtämään tehtyä vahinkoa, ei anna oikeutta uhreille ja vahvistaa yhteiskunnassa rikollisia käytösmalleja, Cassaniti Mastrojeni sanoo Roomassa.  

Jos otat, et aja  

Guarnierin mukaan on selvää, ettei laki yksistään muuta Italian yleistä asenneilmastoa, jossa päihteiden vaikutuksen alaisena ajamista katsotaan usein läpi sormien.  

– Kun käyn kouluissa puhumassa aiheesta nuorille, en sano heille, että he eivät saa juoda. Sanon, että jos he juovat, he eivät saa ajaa. Olen asunut Englannissa, jossa alkoholi on vakava ongelma. Mutta kukaan ei aja humalassa. He ottavat taksin tai hyppäävät metroon.  

Guarnierin mukaan nuorten asenteissa on tapahtumassa selvä muutos parempaan. Aikuisiin vaikuttaminen on vaikeampaa.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot