Mainos
Mainos

Los Angelesissa voimakas maanjäristys

Voimakas maanjäristys vavisutti varhain tänään Los Angelesin aluetta eteläisessä Kaliforniassa. Voimakkuudeltaan 7,0 richterin järistys ei alustavien tietojen mukaan aiheuttanut suurtakaan tuhoa, sillä sen keskus oli Mojaven autiomaassa noin 170 kilometriä Los Angelesista koilliseen.

Kalifornialaisen teknologiainstituutin mukaan järistyksen voimakkuus oli 7,0 richteriä. Myös Helsingin yliopiston seismologian laitos päätyi samaan tulokseen, kun taas eräät ulkomaalaiset laitokset ilmoittivat vavahtelun voimakkuudeksi peräti 7,6 richteriä.

Vähän ennen aamukolmea sattunutta pääjäristystä seurasi ainakin yhdeksän heikompaa jälkijäristystä. Onnettomuuspaikan ohittanut juna suistui osittain raiteilta, ilmoittivat paikalliset viranomaiset. Raiteilta suistuneet junavaunut eivät kuitenkaan vaurioituneet pahasti, ja vain kaksi Amtrak-junan matkustajista loukkaantui lievästi turmassa.

Järistys tuntui laajalla alueella

Aamuyöstä sattunut järistys säikäytti monet Etelä-Kalifornian asukkaat. Maan vapina tuntui niinkin kaukana kuin Las Vegasissa Nevadassa, Arizonan Tucsonissa ja San Diegossa Meksikon rajalla. Los Angelesissa arviolta 10 000 jäi ilman sähköä järistyksen jäljiltä.

Myös kaupungin ympäristössä oli sähkö- ja vesikatkoja, ja radiolähetykset keskeytyivät hetkeksi. Paikalliset asukkaat kertoivat, että järistys tuntui pikemminkin vyöryvänä liikkeenä kuin kovana tärinänä. Monet ihmiset järistys yllätti kesken unien, kun tavarat alkoivat sinkoilla ympäriinsä järistyksen voimasta.

Viimeksi maanjäristys koetteli Kaliforniaa vuoden 1994 tammikuussa. Tuolloin San Fernandinon laakson pohjoisosaa vavistutti 6,7 richterin järistys, jossa kuoli 61 ihmistä ja lähes 10 000 loukkaantui. Aineelliset vahingot nousivat ainakin 30 miljardiin dollariin.
(STT-DPA-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme