Mainos
Mainos

Löysivätkö tutkijat syövän heikon kohdan? Syöpäsolut tuhottiin kolmessa päivässä

Syöpä on usein erittäin hankala hoidettava syöpäsolujen säälimättömän luonteen takia. Syöpäsolut pystyvät kehittämään tehokkaasti vastustuskykyä nykyisiä hoitomenetelmiä vastaan.

Medical News Today -sivusto kertoo kuitenkin uudesta mielenkiintoisesta tutkimuksesta, jonka avulla on saatettu löytää syövän heikko kohta. Laboratoriokokeissa syöpä on saatu tuhottua uuden löydön avulla lähes kokonaan.

Tutkimus on julkaistu Nature Biomedical Engineering -julkaisussa. Tutkimuksen mukaan muuttelemalla kromatiinin rakennetta syöpäsoluissa niistä saadaan helpommin tuhottavia.

Kromatiini säätelee mm. geenien toimintaa. Syöpäsoluissa kromatiini auttaa niitä kuitenkin mukautumaan syöpähoitoihin, jolloin syöpäsolut selviävät.

Tutkijat testasivat teoriaansa laboratoriossa syöpäsoluja vastaan kahdella kromatiiniin vaikuttavalla lääkkeellä yhdistettynä kemoterapian kanssa. Tutkijoiden mukaan he havaitsivat jotakin merkittävää: Kolmessa päivässä syöpäsolut kuolivat, koska ne eivät kyenneet vastaamaan hoitoon. Tutkijat siis estivät syöpäsolujen kyvyn mukautua ja löysivät näin niistä heikkouden.

Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että on tehtävä runsaasti kokeita, ennen kuin voidaan tehdä varmoja johtopäätöksiä. Laboratoriokokeet eivät vastaa tilannetta ihmisen elimistössä. Tutkijoiden mukaan tilanne vaikuttaa kuitenkin lupaavalta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme