Mainos
Mainos

Lumi ja pakkanen saapuivat Keski- ja Etelä-Eurooppaan

Talvisää vaatii yhä uusia kuolonuhreja Euroopassa.

Paukkupakkaset ja lumisateet häiritsevät elämää niin Keski-Euroopassa kuin Turkissakin.

Turkissa ainakin yhdeksän ihmistä on kuollut ja useita loukkaantunut, kun linja-auto suistui lähellä Ankaraa tieltä liukkaan kelin takia. Istanbulissa useat yliopistot sulkivat ovensa, ja viranomaiset pysäyttivät Bosporinsalmen yli kulkevan laivaliikenteen lumen ja jään takia. Pohjoisessa ja itäisessä Turkissa ainakin 3700 kylää on ollut lumen eristäminä, ja monet niistä kärsivät myös sähkönjakelun katkeilusta.

Myös Unkarissa viisi kylää jäi lumen saartamiksi ja liikenne on takkuillut. Itävallan autoilujärjestöt ovat olleet kiireisiä auttaessaan autoilijoita käynnistämään hyytyneitä autojaan.

Jopa kolmeenkymmeneen asteeseen yltyneet pakkaset ovat vaatineet ihmishenkiä monessa, erityisesti Itä-Euroopan, maassa. Ukrainassa vuorokauden aikana kuoli 24 ihmistä kylmyyteen. Romaniassa kuolleiden määräksi kerrotaan kuusi. Saksassa on paleltunut kuoliaaksi neljä ihmistä. Puolassa kuoli viikonlopun aikana ainakin 27 lähinnä koditonta ihmistä, mikä nostaa tänä talvena Puolassa kylmyyteen kuolleiden määrän jo 150:een. Baltian maissa pakkaset ovat vaatineet ainakin 41 ihmisen hengen. Tshekissä kylmyys on puolestaan yhdistetty ainakin kymmenen ihmisen kuolemaan.

Tshekkiläisviranomaiset joutuivat tänään sulkemaan Temelinin ydinvoimalan useiksi tunneiksi, mikä vähensi maan energiantuotantoa huomattavasti. Puola puolestaan ilmoitti eilen vähentävänsä raskaan teollisuuden energiavaroja, jotta kotitalouksille ja julkiselle sektorille riittäisi enemmän energiaa. Serbiassa lämmityslaitosten ylikuormitus uhkaa jättää kymmenettuhannet kodit ilman lämmitystä.

Kovien pakkasten ennustetaan jatkuvan ja siirtyvän etelämmäksi. Esimerkiksi Italiassa varaudutaan talven tuloon.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme