Mainos
Mainos

Lumimyrsky riesana USA:n itärannikolla

Liikenne oli täysin jumissa Yhdysvaltain itärannikon suurissa kaupungeissa tänään.

Washingtonia ja sen ympäristöä peitti aamulla noin kahdenkymmenen sentin lumivaippa. Koulut olivat kiinni ja vain pääväylät oli saatu jotenkuten auki aamupäivän tunteina.

Lapset olivat riemuissaan ylimääräisestä vapaapäivästä, mutta vapaa kostautuu monissa alueen kunnissa kesällä. Kouluvuoden pituuteen lasketut neljä lumivapaata on jo käytetty ja uudet lumipäivät menevät kesälomasta.

Lentoliikenne myöhästeli pahoin koko itärannikon alueella. Washingtonin Reagan National -kentältä peruttiin kymmeniä lentoja ja Baltimore-Washingtonin kansainvälisellä kentällä pystyttiin pitämään vain yksi kiitotie auki.

Myräkkä siirtyi aamupäivän aikana Philadelphiaan, jonka alueella koulut olivat myös kiinni. New Yorkiin ennustettiin myös yli 20 sentin lumipeitettä, ja säätiedotusten mukaan pahin pyry osuu juuri New Yorkin kaupungin alueelle perjantain iltapäiväruuhkan aikaan.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme