Mainos
Mainos

Luonnonkatastrofien määrä on tänä vuonna laskussa – aiempina vuosina kuolunuhrien määrä pyörinyt kymmenissätuhansissa

Luonnonkatastrofit ovat runnelleet maailmalla tänä vuonna paljon vähemmän ensimmäisen kuuden kuukauden aikana kuin keskimääräisesti kymmeneen vuoteen samalla ajanjaksolla tarkasteltuna, kertoo saksalainen jälleenvakuutusyhtiö Munich Re tiistaina julkistamassaan raportissa.

Raportissa käydään läpi luonnonkatastrofien vaatimia kuolonuhreja ja summia, joita korjauksiin on tarvittu.

Tammi–kesäkuun aikana noin 3 200 ihmistä kuoli luonnonkatastrofeissa ympäri maailman.

Viime vuonna vastaavaan aikaan katastrofeissa kuoli 5 100 ihmistä, yhtiö kertoo. Aiempina vuosina kuolonuhrien määrä on noussut jopa kymmeniintuhansiin.

Eniten kuolonuhreja yhdellä kertaa vaatinut luonnonkatastrofi oli Kolumbiassa huhtikuussa. Tulvat ja maanvyörymät hautasivat alleen 329 ihmistä.

Huhti–kesäkuun helleaaltoon kuoli Intiassa 264 ihmistä. Sri Lankaa riivanneet tulvat ja maanvyörymät puolestaan ovat tappaneet tänä vuonna yli 200 ihmistä.

Perun tulvista kalleimmat tuhot

Luonnonkatastrofien aiheuttamien tuhojen korjaukset ovat maksaneet tähän mennessä noin 41 miljardia dollaria eli noin 38 miljardia euroa.

Viime vuonna tuhoja korjattiin raportin mukaan vastaavana aikana noin 101 miljardia euroa.

Tuhoja on korjattu ensimmäisen puolen vuoden aikana keskimäärin noin 94 miljardilla eurolla viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Kaikkein kalleimmat tuhot kirjattiin Perun tulvista tammi–maaliskuulta. 113 ihmistä kuoli ja taloja sekä infrastruktuuria tuhoutui noin 2,7 miljardia euroa edestä.

Yhdysvalloissa riehuneet voimakkaat myrskyt aiheuttivat yhteensä noin 5,5 miljardia euroa tuhot. Kukaan ei kuollut myrskyissä.

Raportin mukaan Yhdysvaltoihin rantautui kaksi kertaa enemmän myrskyjä tammi–kesäkuussa kuin keskimäärin viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Euroopan kalleimmat tuhot aiheutuivat raportin mukaan Saksan ja Ranskan tulvista. Korjauskustannukset nousivat yli neljään miljardiin euroon. 


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme