Mainos

Luontokuvaaja kohtasi järkyttävän muistutuksen ilmaston lämpenemisestä – riutuneella jääkarhulla oli vain hetki elinaikaa jäljellä

Kanadalaisen valokuvaajan ja ympäristönsuojelijan Paul Nicklenin kuvausryhmä kohtasi Kandan pohjoisosissa sijaitsevalla Baffininsaarella surullisen muistutuksen ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

Nicklen julkaisi kolme päivää sitten Instagramissa sydäntä särkevän videon henkihieveriin nääntyneestä jääkarhusta, jolla ei ollut toivoa selvitä hengissä.

– Tältä nälkään kuoleminen näyttää. Lihakset ovat surkastuneet, sillä ei ole energiaa. Hidas ja kivulias kuolema, Nicklen kirjoittaa videonsa saatesanoissa.


Kuvaaja kirjoittaa, että kuoleva uroskarhu ei ollut kovin vanha. Epätoivoinen eläin yrittää löytää syötävää alueella makaavan metalliromun seasta, tuloksetta.

– Ihmiset kuvittelevat, että mereen voidaan rakentaa alustoja, tai että nääntyviä karhuja voidaan ruokkia. Laastariratkaisua tähän ei ole. Kylmä totuus on, että jos lämpeneminen jatkuu, menetämme karhut ja koko pohjoisen ekosysteemin, Nicklen toteaa.

Nicklen kertoo viestissään myös tutkijoiden arvioista, joiden mukaan jääkarhut kuolevat sukupuuttoon seuraavan sadan vuoden sisällä.

– Kun tutkijat sanovat noin, kuvittelen mielessäni, että kaikki maailman 25 000 jääkarhua kuolevat samalla tavalla.

Videota on tällä hetkellä katsottu Instagramissa lähes 1,2 miljoonaa kertaa.

WWF puolestaan arvioi, että maailmassa elää 22 000–31 000 jääkarhua. Jääkarhuista yli puolet elää Kanadan alueella. Ilmastonmuutos vaikeuttaa etenkin jääkarhujen saalistusta lumi- ja jääpeitteen vähentyessä. 

Jäälautalta käsin saalistettavat hylkeet ovat jääkarhun tärkeintä ravintoa. Hylkeiden pyynti vaikeutuu merkittävästi, jos jäätä ei ole.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot