Mainos
Mainos

Luotijunaverkolle näytettiin vihreää valoa Kaliforniassa

Kaliforniassa osavaltion senaatti on näyttänyt vihreää valoa suunnitelmille rakentaa osavaltioon luotijunaverkko. Senaatti hyväksyi varhain lauantaina Suomen aikaa hankkeen ensimmäisen vaiheen rahoituksen.

Huippunopean junan on tarkoitus yhdistää lopulta San Francisco ja Los Angeles toisiinsa. Tähän kulunee kuitenkin vuosikymmeniä. Nyt hyväksyttiin runsaan 200 kilometrin rataosuus.

Hankkeen eteneminen on voitto Kalifornian demokraattikuvernöörille Jerry Brownille. Brownin mukaan hanke luo työpaikkoja, ja luotijuna tarjoaa vastedes vaihtoehdon autolle ja lentokoneelle Yhdysvaltain runsasväkisimmässä osavaltiossa.

Väkimäärän ennustetaan edelleen paisuvan, ja monien demokraattien mukaan esimerkiksi tieliikennettä ei voida enää riittävästi kasvattaa.

Arvostelijat puolestaan uskovat, että hankkeen rahoitus ajautuu lopulta ongelmiin ja lopputuloksena on kallis radanpätkä, joka ei johda mistään mihinkään. Koko hankkeen kustannusarvio on noin 55 miljardia euroa.

(MTV3 - STT - REUTERS)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme